Lyhyt ja ytimekäs päivitys: munakaappi sai viimein mustan sisuksen, jota suunnittelin jo munalan saapuessa.
Tuolloin 7/22 suunniteltu kirjakaappiprojekti ei ole vielä edennyt, joten kalkkimaalit on ostamatta. Sen sijaan ostin yhteen hyllykokeiluun dc fix -tyyppistä mustaa puujäljitelmää. Siitä jäi epämääräisiä paloja, jotka sain hyödynnettyä munalan seiniin. Ja välttää kyllä, en ole niin nökönuuka – riittää kun on musta ja munat pääsee framille 🙂
Nyt tulee tarina vanhan peräkärryn uudistamisesta. Tämä ei ehkä kosketa kovin monia, mutta itselle tämä oli onnistuminen.
Joku saattaa haluta sijoittaa toista tuhatta euroa peräkärryyn, joka suurimman ajan seisoo pihalla. Minä en. Meillä on pieni peräkärry 90-luvulta, jonka äitini lahjoitti melko huonokuntoisena ehkä kymmenen vuotta sitten saatesanoin: se pohja kannattaa varmaan kohta jo korjata…
Koska kärryllä on kuskattu melko kevyttä tavaraa on pohjan korjaaminen vaan aina jäänyt. Jo pari kesää sitten etsiskelin valmiiksi leikattuja peräkärryn pohjavanereita, mutta ne maksoivat useita satoja. Huomasin, että ylipäätään pohjavaneri (filmivaneri) oli järkyttävän kallista. Eikä meillä ollut tasosirkkeliä, jolla levyn olisi saanut itse leikattua oikean kokoiseksi. Tutkin myös vinkkejä miten työn voisi tehdä itse, mutta tuntui melko mahdottomalta ilman erilaisia työkaluja, joten taas homma unohtui.
Viime kesänä pohja alkoi kuitenkin näyttää lähinnä kreppipaperilta. Sitten pitikin yllättäen hakea mopoikään kasvaneelle teinille menopeli parinkymmenen kilometrin päästä. Myyjä opasti laittamaan mopon jalalle ja liinoilla kiinni. Näin tehtiin ja päästiin matkaan. Matka katkesi heti alkuunsa, kun mopon jalka rusahti peräkärryn pohjan läpi. Päästiin vähän useamman kuin kahden pysähdyksen taktiikalla pikkuteitä kotiin, mutta pohja oli aivan pakko uusia.
Hintavertailun ykkönen oli Sarokas, jossa filmivanerin hinta toimituskulujen jälkeenkin jäi paljon muita edullisemmaksi. Tilasin pohjan kokoon parhaiten sopivan 9 mm:n paksun filmivanerilevyn (1250 x 2500 mm). Nyt en enää muista meidän Muuli-peräkärryn mittoja, mutta molemmista sivuista piti sahata vain melko vähän eli hukkapaloja ei juurikaan jäänyt.
Sahaamisessa olikin hommaa: käsisahalla suoraan ja hiton pitkä matka. Mutta jaksettiin, kun vaihdettiin vuoroja ja päästettiin pari kirosanaa. Sitten irrotettiin vanha pohja, joka lähti parissa osassa repeillen ja tietenkin ilman popniittejä, jotka olivat niin ruosteessa, että jäivät runkoon kiinni.
Meni melko kauan saada hakattua vanhat popniitit metallirungon reijistä ulos. Siinä pääsi jälleen muutama kirosanaa, mutta saatiin melkein kaikki pois. Pari kinkkistä taisi jäädä lokasuojan alle.
Rungon reijät piti saada merkattua poraamista varten pohjavaneriin, joten nostettiin kahteen pekkaan kärry pystyyn. Toinen piti kärryä pystyssä ja toinen merkkasi pohjan kautta kynällä metallirungon reikien paikat vaneriin. Ei muuta kun kärry alas ja vaneria poraamaan. (Tosi asiassa aina pari reikää unohtui merkata niin, että painavaa kärryä nostettiin ja laskettiin vähän helvetin monta kertaa.)
Poraamisen jälkeen pohjavaneri laitetiin paikalleen ja huomattiin, että ei vitsit, vaikka kuinka tarkasti merkattiin, oli suurin osa reijistä aavistuksen väärissä kohdissa. Tässä vaiheessa pääsi muistaakseni jo useampi kirosana.
No, reijät saatiin suurennettua kaivertamalla niitä ristipääruuvarilla, koska heittoa ei ollut montaa milliä. Vanerilevyn reijät saatiin näin sen verran kohdilleen, että popniitit osuivat metallirungon reikiin. Popniittikoneen käyttö vaati vähän harjoittelua ja pari ensimmäistä meni pieleen. Itsehän toimin tässä kohtaa jo pelkästään työnjohdollisissa tehtäväissä, koska popniittihommat eivät kuulu vahvuuksiini. Lopuksi sahatut reunat sudittiin kyllästeellä, josko pohja kestäisi paremmin säänvaihteluita.
Melko kohtuuttoman ähkimisen jälkeen meillä oli vihdoin peräkärryssä uusi vahva pohjavaneri. Voittajafiilis, koska oli ”ihan ite” asennettu (tyylipisteitä ei jaeltu) ja kustannustehokkaasti (työtunteja ei hinnoiteltu).
Tämä vuosi on ollut yksi elämäni raskaimmista ja olenkin lähinnä vain odotellut kadonneiden voimavarojeni palaamista. Kaikenlainen toiminta hoitaisi kyllä mieltä, mutta toistaiseksi on ollut ihan riittävää, että jaksan hengittää, nukkua ja syödä.
Jossain kohtaa pitäisi tarttua uusimman huonekalulöytöni eli 50-luvun kirjakaapin entisöintipuuhiin, koska väliaikainen Ikea-hylly alkaa nyppiä. Mutta motivaation lisäksi pitäisi vielä hankkia jonkunlainen hienohiomakone, kuten Dremel, koska maalinpoistoaine ei tehnyt pinnalle oikeastaan mitään. Juuri nyt kaikenlaisten vempainten vertailu verkossa vie järjen, joten tuo projekti saa vielä vähän aikaa muhia.
Orastavaa aivotoiminnan paluuta on kuitenkin ollut havaittavissa tai ainakin olen pohtinut tauotta yhtä ongelmakohtaa. Olen ostanut joskus 10 vuotta sitten pöytävalaisimen muistaakseni 50 % alennuksella Ellokselta. Valaisinta ei ole juurikaan käytetty, koska sen organzavarjostin päästää kaiken valon läpi. Ostin himmeimmän polttimon minkä löysin, mutta edelleen valo häikäisee suoraan silmiin.
Aivosoluni ovat raksuttaneet tämän kimpussa yötä päivää ja yhtäkkiä kesken pyykinpesun muistin vanhan strutsinsulkapuuhkan 90-luvulta! Se on ostettu erään työpaikan 20-luvun juhliin yhdessä pitkien hansikkaiden ja tupakkaholkin kanssa. Hanskat ja holkki ovat reilussa 20 vuodessa hukkuneet, mutta puuhkan tiesin olevan jossain jemmassa. En saanut rauhaa ja vihdoin muutamien tuntien päästä löysin ruttuisen paperipussin komeron perältä. Pysyvää kiinnitystä varjostimeen en halunnut tehdä, jos organzapinta taas jossain kohtaa maistuisikin. Kieputin vain puuhkan varjostimen ympärille ja kiinnitin runkoon teräksenvärisillä klemmareilla. Ja vitsit miten hieno valo!
Mikään ei ole niin ihanaa kuin päässä poksuvat miljoonat ideat, joista joskus onnistuu joku putkahtamaan ihan tuotantoon asti. Pidän ajatuksesta, ettei tarvitse ostaa mitään uutta, vaan saa ideoida olemassa olevista hommista jotain aivan uutta. Ja jos menee puihin, niin aina voi kokeilla seuraavaa ideaa. Ymmärrän täysin miksi monet aivotyöläiset täyttävät vapaa-aikansa jollain toiminnalla. Pää kiittää, kun tekee käsillä.
Talouspaperiteline on aina väärällä pöydällä, ei koskaan ruokapöydässä. Mutta ruokapöydän päässä on seinähylly, jonka kannattimiin laitoin valkoiseksi maalatun harjanvarren (tässä versiossa löysin ideahöyryissäni varastosta vain liian lyhyitä pätkiä, mutta liitin ne toisiinsa poranreikään liimatulla puutapilla. Saatan vielä joskus ostaa ehjänkin, jos muistan).
Ensimmäinen versio oli liian leveä, toinen taas vähän koruton. Ehkä jatkojalostan vielä visuaalisesti, mutta käytännössä toimii kyllä hyvin. Musta muoviputki on lasten leluista, lanka on linjalankaa varastosta ja pallot askartelupalloja.
Puutarhatuolit on aina linnunkakassa. Halusin takapihalle kauniin himmelin, joka karkottaisi linnut. Koiralle ostettiin vielä tässä vaiheessa purkkiruokaa herkuksi nappulan sekaan ja niitä purkinkansia kertyi jatkuvasti. Siitä se(kin) ajatus sitten lähti. Kuviot on maalattu vanhoilla kynsilakan jämillä.
Loput jutut onkin enemmän kirppislöytöjä. Vai pitäisiko sanoa Tori-löytöjä. Remontin jälkeen uusi makuuhuone näytti jotenkin alastomalta pelkän runkopatjasängyn kanssa. Mietin hyllyjä sängyn yläpuolelle, mutta juuri tasoitettuun ja maalattuun seinään ei vain voinut tehdä reikiä. Pongasin Torista just oikeanlaisen päädyn 20 eurolla. Myöhemmin huomasin, että Veke myy samaa sängynpäätyä hintaan 199,-.
Ja siis minun piti elää yli 40-vuotiaaksi oppiakseni, että kananmunat säilyvät (ja niistä on parempi leipoa) huoneenlämpöisenä. Ja että niille on olemassa munakaappeja. Ihan mahtavaa, Torista kympillä! Maalaan munalan jossain kohtaa sisältä mustaksi, kunhan saan ostettua kalkkimaalia seuraavaa suurempaa projektia varten…
…joka onkin niin ikään Tori-löytö muistaakseni 30 eurolla: 50-luvun kirjakaappi. Se näyttää nyt tältä (alin kuva), mutta kunhan poistan valkoisen lohkeilleen maalin, hion, teen hyllyt, maalaan mustavalkoiseksi ja hankin vetimet, niin yritän muistaan laittaa siitä kuvan. Siitä tulee tv-taso. Siis jos se päätyy onnistuneesti tuotantoon 🙂
Tämä on tarina unelmien remontista. Sellaisesta, josta oli haaveiltu toista vuosikymmentä. Sellaisesta, johon ei uskottu koskaan uskaltavamme tarttua. Remonttiin tarvittiin täsmälleen oikea ajoitus taloudellisesti ja henkisesti. Lisäksi siihen tarvittiin tuhansia tunteja ajatustyötä, suunnittelua, yhteydenottoja ja luottamuksen rakentamista eri tekijöiden välillä.
Homma lähti liikkeelle jo vuosia sitten lisähuoneen tarpeesta. Meitä oli kuusi asukasta ja makuuhuoneita yksi liian vähän. Tilanne syksyllä 2020 oli se, että joko remontoisimme nykyisen asunnon suuremmaksi tai muuttaisimme suurempaan. Päädyimme siihen, ettei mikään remontti tai viemäreiden siirto voisi maksaa yhtä paljon kuin yli viisi huonetta ja keittiö pääkaupunkiseudulta. Meillä oli jo neliöiltään sellainen, piti vain rakentaa väliseinä ja vähän siirtää keittiötä. Noin niinkuin yksinkertaistettuna.
Päätimme samalla myös lisätiivistää lattian, seinien ja katon liitoskohtia, joissa oli ilmavuotoja, maalata seinät ja katot, vaihtaa kaikki pintamateriaalit ja uusia tietenkin se keittiö, joka rakennettaisiin täysin uuteen tilaan. Remontoitavaa oli yhteensä noin 45 neliömetriä ja se käsitti olohuone- ja ruokatila-alueen, johon sunniteltaisiin uusi keittiö sekä vanhan keittiön, johon tulisi kaivattu lisämakuuhuone.
Aloitimme homman vierailemalla paikallisessa K-Raudassa 5/2021. Olin lukenut, että heillä on Remonttimestari-palvelu, joka tarkoittaa, että itse ei tarvitse suunnilleen kuin maksella laskuja, koska ammattilaiset toimivat projektipäällikkönä huolehtien ihan kaikesta. Meille luvattiin alustava suunnitelmakin jo muutaman viikon päästä. Lopulta tämä oli ihan viimeinen paikka, josta suunnitelman ja tarjouksen saimme ja koko remontti oli siinä vaiheessa jo suunniteltu.
Tämän jälkeen kävimme Ikeassa, josta ei kuitenkinaan löytynyt tarvittavan muunneltavia mittoja hankalaan tilaan. Palvelu sinällään oli mutkatonta ja toimivaa. Lähetin tarjouspyyntöjä myös muutamaan muuhun keittiöfirmaan, joista toiseen palattiin, mutta melko hitaaasti vasta remontin ollessa pitkällä. Toiseen taas lähettelin sähköpostia ja melkein anelin tarjousta parikin kertaa, mutta eivät ikinä palanneet. Heillä oli ilmeisesti jo aivan tarpeeksi asiakkaita. Harmi sinällään, koska parhaat kaapinovet löytyivät sieltä.
Parhaiten ongelmiimme vastattiin Tammiston Keittiömaailmasta. Tosin siinä vaiheessa suunnitelmakin oli niin hioutunut, että tiesimme mitä halusimme. Heille taisin esitellä keittiösuunnitelman version nro 5. Myös urakoitsija oli jo tässä vaiheessa valittu. Keittiömyyjä kävi mittaamassa tulevan keittiön ja tilaus oli sisällä melko vaivattomasti. Osa kodinkoneista siirtyi vanhasta keittiöstä, mutta kaapin alle integroitavat pakastimet, liesituuletin, keittotaso ja hana tulivat keittiötoimittajalta.
Kävimme myöhemmin myymälässä valitsemassa Petrakeittiöiden sileän valkoisen oven, lippavetimet harjattuna teräksenä sekä katinkultamaisesti kimaltavat tummat laminaattitasot. Tai oikeastaan vallitsevasta pandemiatilanteesta johtuen alunperin valitsemaamme betonijäljitelmätasoa ei saatukaan, vaan vaihdoimme sen myöhemmin lennosta tähän toiseen, joka on kyllä kivempi, koska ensimmiseksi valitsemamme oli vähän sinertävä eikä siten paras mahdollinen. Toimitus saatiin sovittua sopivaan ajankohtaan 11/2021, jolloin kaikki pohjatyöt olisivat valmiina.
Keittiön pohjatyöt, putkien ja viemäreiden siirtämisen, huoneen rakentamisen vanhaan keittiöön, lattioiden, seinien ja kattojen saneerauksen ja kaikki muut tarpeelliset työt teki omalta kylältä löytynyt saneeraus Raitolehto Oy. Heidän työhönsä oltiin todella tyytyväisiä (ja tiedämme kuka meille tekee seuravaan saneerauksen eli kylpyhuone- ja saunaremontin). Ilman loistavaa saneerausalan ammattilaista olisimme olleet monta kertaa niin sanotusti kusessa. Tällainen suosittelu vähän arveluttaa, koska siinä saattaa käydä niin, ettei urakoitsijalla ole enää aikaa meidän tuleville remonteille 🙂
Remontti alkoi vanhan keittiön purkamisella 1.11.2021, reilu kuukausi ennen uuden keittiön toimitusta. Keittiön virkaa koko kuuden viikon remontin ajan toimitti kodinhoitohuone. Se vasta olikin mielenkiintoista aikaa: kuuden hengen perhe peseytyi, pesi pyykit ja ruokaili muutaman neliön tilassa.
Mutta selvittiin, läheisyys lämmitti, ja se olikin ehkä pienin paha koko remontissa. Lisäksi luvattiin perheen teineille epämukavuuden kompensaationa tilata joka viikonloppu ruokaa. Sillä mentiin ja melkein jo kyllästyttiin pizzaan ja kebabiin.
Muutama henkeä salpaava jännitysmomenttikin tuli saneerausvaiheessa vastaan, mutta niistä selvittiin. Rytmihäiriötä pukkasi, kun putkimies ryömi tuulettuvaan alapohjaan siirtämään viemäriä vanhasta keittiöstä uuteen, mutta viemäriä ei löytynytkään. Viemäri oli nostettu alapohjan sisään juuri siinä kohtaa.
Onneksi ammattilaiset keksivät hoidella timanttiporaajan paikalle ja viemäri siirtyi hieman toisesta kohtaa, mutta siirtyi kuitenkin. Vesiputket siirtyivät katonrajan kautta alas ja terassinoven levennetyn kynnyksen alta uuteen keittiöön.
Kuten tiedetään on kaikilla keittiöfirmoilla erilaisia myynti- ja asiakaslupauksia mittava määrää. On laatutakuuta ja projektilupauksia, ja kaikki kuulostavat musiikilta korville siinä sopimusvaiheessa. Olin itse kuitenkin todella aktiivinen ja opettelin mahdolliset sudenkupat etukäteen: mm. tilaa aina tarkistusmittaus myyjältä, koska silloin myyjä on mitoista vastuussa ja kysy erilaiset skenaariot, mikäli toimitus viivästyy. Check.
Asennus sovittiin joulukuun ensimäiselle viikolle. Asentajan piti tulla keittiötehtaan mukaan maanantaina, mutta laittoikin viestiä että tulee vasta tiistaina, mutta että koko homma vaatii vain kolme päivää. Vannotin, että valmista tulee olla ennen perjantaille sovittua sähkömiestä. Ei mitään ongelmaa kuulemma.
No asentaja tuli, mutta ei saanut tehtyä kovinkaan paljon, koska ei osannut (!), osia puuttui tai ne olivat väärän mittaisia. Pahin kaikesta oli täydellinen mittavirhe keittiön ainoalla ehjällä seinällä eli myyjä oli sittenkin mitannut sen kymmenen senttiä liian pitkäksi.
Asentaja ei myöskään suostunut missään vaiheessa olemaan yhteydessä keittiömyyjään, vaan se jäi meille asiakkaille. Myyjää ei saatu kunnolla kiiinni eikä mikään tuntunut oikein edistyvän. Asentaja tuli joka päivä myöhemmin ja myöhemmin eikä hänen työhönsä kuulunut tämä, tuo eikä varsinkaan se.
Lopulta oma urakoitsijamme riensi paikalle, että saatiin mm. koloporalla tasopistorasioille reiät, astianpesukoneelle putkien reiät ja liesituuletin yhdistettyä hormiin. Vääränkokoisia kaappeja ja tasoja sekä puuttuvia valaistuksen osia tilattiin lisää, mutta toimitukseen menisi viikkoja. Jep jep. Saatiin kuitenkin keittiö jotenkin asuttavaan kuntoon jouluksi 2021.
Pyysimme jälkiasennukseen ehdottomasti eri asentajan ja Novart-tehdas onneksi kuuli toiveemme. Tehtaan oma asentaja saapui 1/2022 ja totesi, että keittiö oli hyvin puutteellisesti asennettu, suorastaan virheellisesti. Runkoja ei oltu kiinnitetty lainkaan seinään, mikä oli sinällään hyvä, koska asentaja joutui siirtäämään kaikkia kaappirivejä tason alla, koska ne oli asennettu väärään kohtaan eikä mm. roskiskaappi mahtunut aukeamaan ollenkaan kulmakaapin vetimen takia.
Listalla oli kymmeniä puutteita, jotka useimmat asentaja pystyi korjata, mutta pahin puute oli jälkitoimituksena tilattu liian syvä yläkaappi, joka toimitettiin jälleen väärän mittaisena. Tällä kertaa liian matalana. Tämän vuoksi myöskään led-valoja ei saatu asennettua, koska ne olisi pitänyt asentaa yläkaappien alle. Myös kaapinovia tilattiin uusiksi, koska eri asentajat olivat asentaneet vetimet eri korkeudelle.
Jälkitoimituksen jälkitoimituksena 2/2022 saapui jälleen uusi jälkiasentaja. Tämä tehtaan asentaja oli niin ikään hyvin ammattitaitoinen ja pahoitteli kovasti tilannetta. Hän sai loputkin keittiöstä paikoilleen ja opasti meitä kertomaan tulevalle sähköasentajalle miten led-valot asennetaan. Keittiömaailma oli tässä välissä luvannut maksaa sähköasentajan lisäkäynnin aiemman käynnin ollessa turha, koska valaistusta ei saatu asennettua.
Käteen paljon pahaa mieltä. Olin remontin eri vaiheissa lähettänyt s-postia ja yrittänyt soittaa keittiömyyjälle sekä myymäläpäällikölle, mutta kukaan ei vastannut. Jouduin laiminlyömään omia töitäni, koska soittelin, kirjoittelin viestejä, keskustelin asentajien kanssa ja yritin organisoida koko hommaa, että remontti saataisiin maaliin.
Oli täysin hyväksymätöntä, että oma urakoitsijamme joutui laskuttamaan meitä tekemistään keittiöasentajan töistä, koska keittiöasentajan mukaan työt eivät kuuluneet hänelle. Keittiömaailmasta vastattiin vasta jälkikäteen, että kyllä olisi kuulunut. Se ei auttanut meitä akuutissa vaiheessa, koska ilman urakoitsijan tekemiä hommia ei putki- eikä sähköasentaja olisi päässyt ikinä tekemään töitään. Olisimme varmasti vieläkin ilman sähköjä, vesihanaa, viemäreitä, tiskikonetta ja liesituuletinta.
Olemme tosi tyytyväisiä itse keittiöön. Se olisikin ollut kamalaa, jos koko urakan jälkeen olisi vielä pettynyt ulkonäköön. Mutta toistaiseksi näyttää hyvältä ja toimii. Tila oli haastellinen, koska kaappitila väheni vanhaan keittiöön nähden ja esimerkiksi seinäkaappeja saatiin ikkunoiden takia vain yhdelle seinälle.
Mutta 90-luvun keittiöön nähden uusissa laatikoissa on kaikki hyvin esillä, laatikot ovat syviä ja ne sulkeutuvat niin ihanan hiljaisesti. Myös kattiloille on oma kulmakaappi ja puolikas apteekkarinkaappi uunin vieressä kätkee kaikki korkeat öljy- ja etikkapullot, muropaketit jne. Erittäin hyvä ratkaisu, suosittelen.
Täyskorkeaa pakastinkaappia ei jääkaapin viereen mahtunut, mutta näppärästi yhtä keittiösuunnitelman versiota hyväksikäyttäen suunnittelin kaksi puolikasta pakastinta integroituina kaappeihin saarekkeen tason alle. Toimii! En oikeastaan keksi mitään muutettavaa, koska jokainen kolo on tullut mietittyä etukäteen eikä vaihtoehtoja enää oikeastaan jäänyt.
Lattia on Lektar Indoor 34 vinyylilankkua sävyssä PV3303. Tosi kiva, ei punerra, kellerrä eikä ole harmaa. Kestää koiran, lapset ja roiskeet. Seinät on sävytetty Tikkurilan Laasti-sävyllä, joka oli pitkän tutkimisen tulos, koska harmaa on hankala. En pidä punertavasta, sinertävästä enkä vihertävästä harmaasta. Tämä sävy on täysi kymppi. Saattanen jaksaa kirjoitella materiaali- ja muista hankinnoista vielä erillisen kirjoituksen.
Maksamatta oli 500 euron ”pantti”, joka tuli maksaa jälkiasennuksen jälkeen, kunhan keittiö olisi täysin valmis. Tein Keittiömaailmaan virallisen reklamaation 5/2022 eli kasasin yhteen kaiken tapahtuneen ja ehdotin loppulaskun kuittaamista hyvityksenä. En suinkaan syyttänyt vain keittiömyyjää, koska mm. keittiön ensimmäinen asentaja oli tehtaan alihankkija ja täysin ammattitaidoton eikä hoitanut omaa työtään. Mutta myös myyjän tekemä mittavirhe kuitattiin ”olette varmaan siirtäneet seinää” -tyyppisellä mutinalla, josta jäi kyllä asiakkaana karvas maksu kurkkuun.
Perustelin vaatimukseni 500 euron hyvityksestä myös sillä, että Täyden palvelun Keittiömaailma -lupaus ei täyttynyt oikein miltään osin. Ikävintä on se, että asiakas kärsii aina tapahtuipa virhe missä tahansa kohtaa toimittajan ketjua ja puutteellinen asiakasviestintä pahentaa tilannetta. Reklamaatio hyväksyttiin, mikä oli vähintä mitä myyjä saattoi tehdä, koska kyse oli kuitenkin melko pienestä summasta asiakkaan vaivannäköön, harmiin ja omaan ajankäyttöön nähden.
Loppu hyvin eikä mennyt kuin melkein vuosi..! (Tämä lähinnä loppukaneettina ja huomioonotettavaksi kaikille teille muille keittiöremonttia suunnitteleville.)
Niin olimme perheenä innoissamme uudesta porealtaasta, että unohtui päivitellä asiaa myös täällä. Helsinki Lay Z Spa -allas otettiin käyttöön toukukuun puolivälissä 2021. Ilman lämpötila oli ehkä +10-15 astetta.
Altaan täytössä meni tunteja ja kaupungin putkista tulevan, ehkä 5-asteisen veden lämmittäminen vei ikuisuuden. Ainakin lasten mielestä. Alun shokkiklooraukset ja muut jäivät myös kiireessä tekemättä. Niitä hommia sitten opeteltiinkin pitkin kesää, koska altaassa oli välillä limaa ja välillä vesi oli täysin harmaata. Mutta kyllä se loppukesästä jo onnistui.
Somistin allasalueen perheen Kreetan matkan korvaukseksi Rustan aurinkovarjolla (hyvin halpa, kiinnitys vain nippusiteillä aidantolppaan – toimii). Hellekesä helli meitä myös sähkölaskuasiassa, sillä allasta ei tarvinnut juurikaan lämmittää. Allas on toiminut ihanana rentouttavana porealtaana sekä ihan lasten uima-altaana.
Itse rakastan ehkä eniten lillua ihan hiljaa lämpimänä, mutta pimeänä elo-syyskuun iltana kuohuvan lasillisen kanssa ja etsiä erilaisia tähtikuviota. Siinä tuntee hetken olevansa osaa suurempaa kaikkeutta. Kunnes joku hyppää uimalaseissa viereen riehumaan 🙂
Liian myöhään viime keväänä tajusin, että ei olla kesällä 2020 pääsemässä lomareissuun Kreikkaan eikä liioin Linnanmäelle eikä mihinkään muuallekaan, missä on kanssakulkijoita. Että kuivalla kotipihalla tullaan kököttämään koko kesä, koska vuokramökitkin olivat kaikki jo varattuja. Miten omalle takapihalle voisi loihtia Välimeren tunnelmaa tai edes Saimaan mökkifiilistä?
Meillä on siinä mielessä kiva tilanne, että sivuportista pääsee lähelle joenvarteen uimaan, mutta koronatilanteessa pieni ranta oli aivan liian täynnä eikä turvaväleistä ollut tietoakaan. Piha tarvitsi kipeästi jotain allasta.
Paljusta en innostunut, koska se on kallis. Lisäksi sen lämmittäminen vaatii puita ja meillä takka plus sauna nielevät puita aivan tarpeeksi. Uima-altaan kaivamien pihaan tuntui niin ikään liian kalliille ja muutenkin järjettömälle idealle uhrata puolet pihasta altaalle, jonka hoitamisessa menisi järki (olen kuullut).
Jäljelle jäi kevyempi vaihtoehto eli puhallettava poreallas. Olin aiemmin naureskellut näille, mutta kuulin niistä pelkkää hyvää. Ja naureskelu loppui viimeistään siihen, että kun päätin sellaisen hankkia, ja niin oli muutama muukin päättänyt. Ne olivat euroopanlaajuisesti loppu. Maahantuojat ilmoittivat altaita saapuvaksi vasta ehkä huhtikuussa 2021.
Kevättä -21 odotellessa päätin rakentaa tulevalle altaalle pohjan, koska eihän sitä epätasaiselle nurmikolle voisi kuitenkaan laittaa. Suunnittelu lähtee meikäläisellä aina piirtämisestä: pitää saada jotain visuaalista näkyviin, että toinen puolisko saa ajatuksesta kiinni .
Näin verkossa patioita, joiden perustuksina oli käytetty eurolavoja. Kuulosti edulliselle ja helpolle, joten tuumasta toimeen. Kuutta eurolavaa varten kaivettiin pintanurmea pois niin, että lavat saatiin mahdollisimman tasaisesti suodatinkankaan päälle. Lavat on kiinnitetty toisiinsa naulauslevyillä. Ruskeansävyistä painekyllästettyä terassilautaa sai edullisimmin Byggmaxista. Hukkapaloja en halunnut, joten laudat jatkuvat sujuvasti eurolavojen ”koolausten” kohdissa. Ruuveina on tarpeeksi pitkät, ruostumattomat terassiruuvit.
Valmis patio näytti alastomalta, joten visioni mukaisesti siihen tehtiin kevyet kaidetolpat ja kaiteeksi paksu köysi. Löysin verkosta käsityöläisen, joka teki kaiteet väriä myöten valmiiksi ja hitsasi metallista tolppakengät ja tolpanhatut. Uskomaton löytö! Pihapiiristä kaivettiin ylös pari liian tiheään istutettua tuijaa ja siirrettiin pation viereen näkösuojaksi. Niiden juureen siirrettiin pari kuunliljaa ja heinää, jotta patio ei lilluisi irrallisen näköisenä. Nykyisen terassin sivusta tehtiin jämäpätkistä ”laituri” eli polku, josta tulevaan altaaseen pääsee, jos terassilla on pöytää tai muuta edessä. Vaikka allasta ei vielä saatukaan, niin muutamat kreikankorvikedrinkit patiolla kyllä ehdittin juoda jo kesällä 2020.
PS. Syksyn edetessä huomasin, että Tokmanni mainosti porealtaita. Jes! Varastossa odottaa nyt Helsinki Lay Z Spa.
Nyt se on vihdoin valmis, grilli. Ei ollut rahaa valmisgrilliin, niin piti tehdä itse. Pari kesää se vei eikä valmistunut kertarytinällä, vaan hissuksiin, kohta kerrallaan. Ja jos ihan totta puhutaan, niin ei se vieläkään täysin valmis ole, koska yksi ajatus johtaa aina toiseen. Nyt olisi ajatuksena saada vielä uusi taso, koska aiemmin ostettu vesivaneri oli aivan liian pieni ja ohut. Ja voisi myös suunnitella pizzauuniksi soveltuvaa kupua eli muuraushommia… Mutta se on sitten ihan eri tarina.
Itse muurattu pihagrilli talvehti kohtuullisesti. Valkoinen kahitiili on hieman arka tällaiseen tarkoitukseen, mutta tämä oli tiedossa ja itse valittu riski. Vihreät värjäymät lähtivät kuitenkin yllättävän helposti irti kuivalla juuriharjalla ja itse kyllä suorastaan odotan, että grilli mustuu käytössä. Patinoituneet pinnat sopivat paremmin pihapiiriin, joka on jo liki 20 vuotta vanha ja grillaajille, jotka ovat hekin jo monivuotisissa liemissä keitettyjä.
Pihagrillin tulipesän koko valikoitui suurimman grilliritilän koon mukaan. Tulitiilet on tässä vielä kiinnittämättä, mutta arinat on paikoillaan. Ei kun grillaamaan. Tulilla tässä alkukesän ensimmäiset herkut eli kalifornialaiset broilerivartaat ja pekoniin käärityt parsat. Tulta voi säädellä kipinäsuojalla laittamalla sen alle palikan, niin tuli palaa nopeammin. Pihagrillissä myös tuulensuoja on tarpeen ja suojaahan se samalla yhdessä päällislevyn kanssa arinoita sateelta. Suoja on mustaksi maalattua peltiä, jota on itse taivuteltu. Kahva on metallia.
Kyllähän siitä korjattavaa löytyy koko ajan ja asioita, joita olisi voinut muuratessa tehdä toisin. Mutta hei: ekaa kertaa muuraushommissa. Ja kun on itse tehnyt, niin voi itse myös korjailla ja keksiä lisää. Urakka oli valtava ja sen ajan olisi varmasti voinut käyttää muuhunkin. Mutta minusta on ihanaa, kun omalla pihalla on nyt pihagrilli, jossa voi polttaa avotulta. Kaasugrilli on nopean nälän tyydyttämiseen ja sateella kivempi, kun on katoksen alla. Mitään en kadu.
En tiedä miten meidän eteiseen oli päätynyt ihan k-a-m-a-l-a entinen lastenhuoneen lipasto, Ikean Aneboda. Kai se joskus muinoin oli olevinaan hieno, tai ainakin halpa.
Etsin kolme vuotta lipastoa tai ovellista kaappia, joka mahtuisi eteiseen ja johon mahtuisi omaisuus ja joka sointuisi vanhaan umpipuiseen emännänkaappiin.
Satoja tunteja Tori.fi:tä. Yksi täydellinen ehti mennä ohikin, kunnes vihdoin löytyi mitoiltaan sopiva, vaikkakin pinnaltaan ehkä vähän nuhjuinen kaappi, joka on kunnon mäntyä. Joku on maalannut kaapin (huonosti) kalkkimaalilla, mutta sen voi maalata uudelleen, kunhan ehtii. Aneboda päätyi tunnissa kierrätysryhmän kautta uudelle omistajalle.
Suureperheen keittiön tasot on täynnä kaikenlaista purkkia ja purnukkaa. Niitä tulee, kun ostaa tuotteita, jotka eivät vaadi säilytystä jääkaapissa, kuten öljyt ja etikat. Jääkaapin tuotteet on kivasti katseilta piilossa, mutta nämä muut; silmään sattuu rumat muovipullot enkä raaski ostaa niitä kauneimpia pulloja, koska kauneus näkyy myös hinnassa.
Lidlin väkiviinaetikkapullo
Onneksi säästän kaikkea kivaa ja välttämätöntä (?). Ostin Lidlistä kerran Extra Virgin oliiviöljyä kauniissa keraamisessa pullossa, ja laitoin pullon jemmaan parempaa tarkoitusta varten. Tänään huomasin ruman etikkapullon paraatipaikalla keittiön tasolla ja muistin keraamisen pullon.
Täytin ex-oliivipullon etikalla ja tein siihen etiketin. Kuohuviinin ystävänä minulta löytyy paljon korkkeja, ja vuolin yhden cava-korkin terävällä puukolla uuteen etikkapulloon sopivaksi. Tuli tosi kiva! Kumman valitsisit?
Uusi etikkapullo
VALKOISEN TALON TARINOITA 