Tämä vuosi on ollut yksi elämäni raskaimmista ja olenkin lähinnä vain odotellut kadonneiden voimavarojeni palaamista. Kaikenlainen toiminta hoitaisi kyllä mieltä, mutta toistaiseksi on ollut ihan riittävää, että jaksan hengittää, nukkua ja syödä.
Jossain kohtaa pitäisi tarttua uusimman huonekalulöytöni eli 50-luvun kirjakaapin entisöintipuuhiin, koska väliaikainen Ikea-hylly alkaa nyppiä. Mutta motivaation lisäksi pitäisi vielä hankkia jonkunlainen hienohiomakone, kuten Dremel, koska maalinpoistoaine ei tehnyt pinnalle oikeastaan mitään. Juuri nyt kaikenlaisten vempainten vertailu verkossa vie järjen, joten tuo projekti saa vielä vähän aikaa muhia.
Orastavaa aivotoiminnan paluuta on kuitenkin ollut havaittavissa tai ainakin olen pohtinut tauotta yhtä ongelmakohtaa. Olen ostanut joskus 10 vuotta sitten pöytävalaisimen muistaakseni 50 % alennuksella Ellokselta. Valaisinta ei ole juurikaan käytetty, koska sen organzavarjostin päästää kaiken valon läpi. Ostin himmeimmän polttimon minkä löysin, mutta edelleen valo häikäisee suoraan silmiin.
Aivosoluni ovat raksuttaneet tämän kimpussa yötä päivää ja yhtäkkiä kesken pyykinpesun muistin vanhan strutsinsulkapuuhkan 90-luvulta! Se on ostettu erään työpaikan 20-luvun juhliin yhdessä pitkien hansikkaiden ja tupakkaholkin kanssa. Hanskat ja holkki ovat reilussa 20 vuodessa hukkuneet, mutta puuhkan tiesin olevan jossain jemmassa. En saanut rauhaa ja vihdoin muutamien tuntien päästä löysin ruttuisen paperipussin komeron perältä. Pysyvää kiinnitystä varjostimeen en halunnut tehdä, jos organzapinta taas jossain kohtaa maistuisikin. Kieputin vain puuhkan varjostimen ympärille ja kiinnitin runkoon teräksenvärisillä klemmareilla. Ja vitsit miten hieno valo!
VALKOISEN TALON TARINOITA 