Kaaoksen hallintaa

Suurperheessä tavaroiden määrä korostuu. Ja varsinkin tavaranhallinta. Kaikilla tavaroilla pitäisi olla jonkunlainen paikka, jotta voisi edes kuvitella niiden päätyvän sinne aina käytön jälkeen. Hankalinta on keksiä neljän lapsen tavaroille järkevät paikat. On hanskaa, hattua, välikausitakkia, talvitakkia toppapukua, kenkää, saapasta, avaimia, puhelimia…Uuvuttavaa. En ole kovinkaan järjestyksen ihminen, mutta toisaalta inhoan siivoamista ja tavaroiden etsimistä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Meillä on liitutaulu, jossa on sarake jokaista viikonpäivää varten. Sarakkeisiin kirjoitetaan jokaiselle päivälle ruoka, joka ei kylläkään tarkoita, että juuri sitä syötäisiin kyseisenä päivänä. Käyn harvoin kaupassa ja ostan kerralla usemman päivän ruuat ja aikaisemmin kävi usein niin, että osa ruoka-aineksista ehti pilaantua, koska en muistanut mitä ruokaa mistäkin aineksesta piti tehdä. Nyt teen ruokalistan muutamia päiviä eteenpäin ja kirjoitan sen ylös liitutaululle. Kun aloitan ruuanlaiton, katson raaka-aineista viimeisen päiväyksen ja teen sen ruokalajin, jonka pääraaka-aine on menossa vanhaksi ensin, jonka jälkeen vedän ruuan liitutaulusta yli. Tämä on ollut kyllä hyvä käytäntö eikä jääkaapista päädy jätteisiin pilaantumisen vuoksi oikeastaan mitään.

Tein liitutaulun ala-osassa roikkuviin ripustimiin nimikyltit kaikkien perheenjäsenten avaimille ja koska muutama ripustin jäi vielä yli, sai postilaatikon avainkin omansa. Liitutaulu on eteisen käytävällä, jotta siitä olisi helppoa napata avaimet lähtiessä mukaan.

Ikean puunvärinen naulakko sai valkoisen maalipeitteen yllensä. Naulakossa on neljä pientä lokeroa, joihin mahtuu hyvin äidin ja isän hatut ja hanskat. Isommat ripustavat takkinsa tähän naulakkoon, mutta pienen eivät vielä yletä. Laitoin hauskat ripustimet matalalle pienten omaan käyttöön ja yritän opettaa, että niihin on tarkoitus oikeasti ripustaa se takki eikä jättää sitä eteisen lattialle. Opetustyö on vielä pahasti kesken. Myös vanhempien lasten kohdalla opetus jatkuu edelleen. Enkä aina itsekään tunnu oppineen.


Nimilaput liittyvät tavaranhallintaan ja koreihin, jotka ostin eteisessä olevaan entiseen lasivitriinihyllyyn. Otin vitriinin lasiovet pois  ja jäljelle jääviin avohyllyihin etsin sopivat korit. Korit ovat niin suuret, että niihin mahtuvat pipot, hanskat, villatakit ja kaulurit. Nyt on eteisessä jokaiselle oma kori eikä tavaroiden etsimiseen mene ihan niin paljon aikaa.  Seuraavaksi voisin ideoida kengille niin näppärän ja helpon säilytysratkaisun, että ne kengät oikeasti päätyisivät sinne. Meillä on kenkäkaappia, arkkua, telinettä ja hyllyä. Mutta jostain syystä välikausi-, talvi-, kesä ja sisäkengät ovat aina sikin sokin etu- ja takaoven edessä. Nyt aivot käyttöön ja kehittelemään ratkaisua, jonka lapsikin osaisi ottaa käyttöön!

Unisieppari pitsiliinasta

Sain äidiltäni vanhoja virkattuja pitsiliinoja. Olen aina ihaillut intiaaneilta tuttuja unisieppareita. En niinkään niiden ideologian vuoksi, vaan puhtaasti kauneuden. Ne ovat samalla kertaa käsityön taidonnäytteitä sekä taulumaisia koristeita. Niiden etu on myös se, ettei niitä tarvitse laittaa taulunkatselukorkeudelle, vaan ne voi laittaa mihin tahansa ja ne näyttävät silti olevan siinä oikeassa paikassa. Toisin kuin taulut, jotka ovat aina hankalia, vinossa ja väärässä paikassa, laittoi ne miten tahansa.

Meillä oli neljä metriä korkealla sopivan tyhjä paikka ja siihen piti keksiä kaunis taulunkorvike. Hain pihalta pajua, kuorin sen ja taivutin ympyrälle. Kiedoin pajun ympärille valkoista kreppipaperia tiukasti niin, että paju peittyi ja kerroksia tuli useampia. Kiedoin kapealla satiininauhalla kreppipaperin tiukasti kiinni ja venytin nauhan avulla pitsiliinan ympyrän keskelle sopivan tiukalle. Samasta satiininauhasta viritin höyhenet ja massapallot roikkumaan eri korkeuksille. Seuraavan voisin tehdä harmaan ja ruskean sävyistä. Jos sattuu löytymään sopivia tarvikkeita. Keskellehän voisi vaikka punoa verkon, jos pitsiliinaa ei satu olemaan.

unisieppari

Unisieppari virkatusta liinasta

Pieniä sieviä juttuja

Onneksi on mielikuvitusta ja pää täynnä ideoita. Joskus idealähetyksiä tulee keskellä yötä ja toisinaan taas autolla ajaessa. Pam! Tulee hurja tarve saada joku tietty asia ratkaistua. Yleensä se on tehtävä myös heti.
Olin miettinyt pitkään miten saisin suureen tilaan verhot edullisesti. Eikä mitä tahansa verhoja, vaan sellaiset jotka eivät peittäisi näkymää, mutta häivyttäisivät rumat ikkunanpokat. Eivätkä ne saisi olla kovin hallitsevat, sillä ikkunoita on yhteensä 11 kappaletta olohuone-ruokatila-keittiössä-yhdistelmässä eli samassa tilassa.
Tilasin Jotexilta halpoja voilee-lenkkiverhoja seitsemän pakettia (2 kpl/pkt) ja ostin useita metrejä valikoista, ommeltavaa pompulanauhaa. Osan verhoista jätin pitkiksi sivuverhoiksi ja osan pätkäisin kappamittaan, sillä halusin lenkkiverhot, joita ei jostain syystä kappoina löytynyt. Viisi vuotias poikani rakastaa pujotella nauhoja valkoisiin massapalloihin, joten hänen hyppysissään syntyi hienoja massapallonauhoja pitkien sivuverhojen sekaan.
pampulat

Voilee-verho pampuloilla

Johonkin muistojeni perukoille oli piirtynyt kuva lasimaisen ohuista, pyöreistä kuvioista, joita roikkui lampussa ja joiden seasta valo loisti ihanasti. Olisinko nähnyt lapsuudessa sellaisen? Lähimmäksi muistojeni valaisinta osui Capiz-simpukankuorista tehty valaisin, jonka löysin muistaakseni edesmenneestä Anttilasta. Ensin ostin yhden suuren (halk. 60 cm) makuuhuoneeseen, mutta koska avo-olohuone-ruokatilamme on 35 neliötä, keskeltä useamman metrin korkea ja tarvitsi suuren valaisimen, ja koska rahaa ei ollut, siirsin suuren makuuhuoneen valaisimen olohuoneeseen. Myöhemmin ostin kaksi pienempää simpukkavalaisinta samaan tilaan. Nyt siellä on kolme ihanaa Capiz-valaisinta ja makuuhuoneeseenkin löytyi lopulta edullinen ja hauska valaisin Ellokselta. Makuuhuoneen vaatekaapin takaseinään pongasin hauskan tapetin K-raudan poistokorista. Vaatekaapin takaseinän tapetoin, koska me aikuiset jouduimme tilanpuutteen vuoksi kaapin taakse nukkumaan. Valkoisen vaatekaapin vanerinen takaosa muuttui huomattavasti tunnelmallisemmaksi 5 euron tapetilla.

Keittön, tuulikaapin sekä takaoven pieniin ikkunoihin syntyi verhot teipistä (jesarista tottakai) ja yhdestä, samasta verhosta, joka maksoi 7,90 euroa. How cool is that? Mutta näistä sekä muista pienistä ideoista kerron joku toinen kerta.

Ilmanvaihtoremontti osa 1

Kun ostaa talon, joka on rakennettu lähes 20 vuotta sitten, ja joka on rakennettu silloin, kun sähkö oli puoli-ilmaista eikä mistään tarvinnut tinkiä, niin saa varautua erinäisten remonttien tekemiseen muutamien vuosien sisällä.

Ilmastointi on ollut asia, joka on eniten harmittanut tässä suorasähkölämmitteisessä talossa. Meillä on koneellinen ilmanpoisto, joka hassaa kalliilla sähköllä lämmitetyn ilman suoraan sähkölangoilla keikkuvien pulujen lämmikkeeksi. Jokaisessa huoneessa on seinän yläosassa ilmanottoaukko, josta virtaa sisään mukavan rapsakkaa ilmaa, jos ulkona on esimerkiksi -30 astetta. Jos taas ulkona sattuu olemaan +30, niin on tietenkin kesä eli meidän perheen kohdalla myös allergia-aika, jolloin rööreistä pukkaa sisään koko pihamaan allergeenit. Onhan niissä ilmanottoaukoissa toki suodattimet, mutta melko karkeat sellaiset, sillä jos niihin laittaa liian tiheän suodattimen, ei ilma tahdo vaihtua riittävästi.

 

Tämä kaikki tarkoittaa vetoa, siitepölyä ja saasteita, valtavaa sähkölaskua sekä sisustajaa ärsyttävää sääntelyä, sillä huoneisiin ei voi sijoittaa istuimia tai vuoteita lähellekään vetoa aiheuttavia tuloilmaventtiileitä. Huonekaluille jää usein yksi seinä, koska muilla seinillä on ikkunoita tai ovi.

Remontti alkoi kilpailutuksesta

Meillä kävi ilmastointiasiantuntijoita tekemässä tarjouksia koneellisen ilmanvaihdon asennuksesta lämmön talteenotolla ja samalla kartoittamassa miten remontti tehtäisiin. Olen innoissani kuin lapsi karkkikaupan ikkunassa, sillä remontti mahdollistaisi niin mukavia lisäjuttuja asumiseen. Remontin kustannukset kattaakseen tässä pitäisi asua kyllä asua kymmeniä vuosia, mutta toisaalta ilmastointi nostaa asunnon arvoa ja laskee sähkölaskua, että eiköhän tässä jossain vaiheessa omilleen päästä.  Ja onneksi on kotitalousvähennys, jossa omavastuu on 100 euroa ja enimmäismäärä 2 400 euroa työn osuudesta per henkilö, joten kahden aikuisen taloudessa takaisin tulee 4600 euroa!

Ainoa ja iso miinus tässä on se kirottu lainantarve pankilta, mutta tuhansien eurojen remonttia ei aivan yhdestä eikä kahdestakaan kuukausipalkasta rahoiteta. Sitä suuremmalla syyllä haluaisimme muuttaa sähkölaskut pienemmiksi ainakin pidemmällä aikavälillä. Talvella suuressa avo-olohuone-ruokatila-keittiössä oli pahimmillaan vain 17 astetta lämmintä, koska emme raaskineet sähkölämmittää enempää eikä takka-ilmalämpöpumppu enää ainoina riittäneet pakkasen kivutesssa liki 30 asteeseen.

Homma käynnistyi siis laina-anomuksella sekä lto-koneisiin perehtymisellä. Peukut pystyyn rahoitukselle!

Lisää tästä aiheesta

Harakankarkotin tai tuulisieppari

Terasillamme raakkuu usein harakka. Se istuu terassin kaiteella ja kakkaa nautiskellen muina harakoina harmaalle kivilattialle. Olemme yrittäneet tulla juttuun, mutta yhtenä päivänä kotiin tullessa se oli minua vastassa ulko-ovella eikä aikonut päästää sisään. Luulen, että se on viime kesän poikasia, ja sen äiti on hyljännyt sen liian aikaisin. Se yrittää päästä meidän perheen jäseneksi, mutta tuolla tyylillä se ei kyllä onnistu. Joudun siis häätämishommiin.

Keräsin kaikki kodin tarpeettomat cd- ja dvd-levyt, joista aioin rakentaa jonkinmoisen roikkuvan kalkattimen harakkakaverin karkottimeksi. Innostuin haalimaan kasaan myös lahjanarua, hopeahilettä sekä liimaa. Tiputin liimaa levyjen rumien tekstien peitoksi ja ripottelin hopeahilettä päälle. Teippasin ohuen muoviputken renkaaksi ja kiersin hopeista lahjanarua ympärille, että se olisi vähän tyylikkäämpi (harakalle?). Samaisesta lahjanarusta tein neljän narun kiinnityssysteemin ja purkillisesta koristehelmiä (Citymarket 6,90 euroa) sain valittua kauneimmat yksilöt, joilla kiinnittää ja koristella kaikki narut. Lopuksi kahdeksan koristeltua cd- ja dvd-levyä päätyivät roikkumaan narujen päihin.

Tänään huomasin, että harakka hyppi iloisena terassillamme, kuunnellen ja katsellen karkotintani. Se tuntui nauttivan häikäisevän tuulisiepparin loisteesta. No mikäpä siinä – harakalla on hyvä maku!

 

OMG, Let’s DIY

Lyhdenteitä käytetään joka paikassa, mutta mitä tarkalleen tarkoittaa lyhenne DIY?

Löysin kuvaavan määritelmän: DIY vaatii aktiivista tiedonhakua, rohkeutta kokeilla omia rajojaan ja intohimoa omaan tekemiseen. DIY syntyi alunperin alakulttuurina jo 1970-luvulla vastustamaan massatuotteiden kuluttamista ja korostamaan itse tekemistä. Do It Youself. Tee se itse.

Miksi termi DIY sitten kannattiaisi omaksua tai ottaa käyttöön? Itse olen aiemmin käyttänyt sanoja ”värkkäykset” tai ”tekeleet”, kun olen tehnyt uusia innovaatioita vanhoista tavaroista. Nykyään näen hyvin DIY-termin käytön tuomat edut, sillä onhan se nyt paljon kuvaavampi ja kokonaisvaltaisempi termi kuin ”värkkäykset”, joka ensinnäkin on suomen kieltä eikä siten avaudu toiskielisille eikä toisekseen tarkoita myöskään samaa kieltä puhuvillekaan välttämättä lainkaan samaa asiaa. Suomen kielellä voitaisiin puhua vaikka TSI:stä, mutta sittenkään eri kieltä puhuvat eivät sitä ymmärtäisi. Käytän siis perustellusti jatkossa lyhennettä DIY, kun valmistan tarvitsemani tuotteet itse enkä osta niitä valmiina.

Omat DIY-juttuni syntyvät kierrätysmateriaaleista, pakonomaisesta tarpeesta tehdä käsillä ja siitä, ettei kaupasta löydy juuri koskaan mitään sellaisenaan sopivaa.