Valmis grilli vai valmisgrilli?

Nyt se on vihdoin valmis, grilli. Ei ollut rahaa valmisgrilliin, niin piti tehdä itse. Pari kesää se vei eikä valmistunut kertarytinällä, vaan hissuksiin, kohta kerrallaan. Ja jos ihan totta puhutaan, niin ei se vieläkään täysin valmis ole, koska yksi ajatus johtaa aina toiseen. Nyt olisi ajatuksena saada vielä uusi taso, koska aiemmin ostettu vesivaneri oli aivan liian pieni ja ohut. Ja voisi myös suunnitella pizzauuniksi soveltuvaa kupua eli muuraushommia… Mutta se on sitten ihan eri tarina.

Itse muurattu pihagrilli talvehti kohtuullisesti. Valkoinen kahitiili on hieman arka tällaiseen tarkoitukseen, mutta tämä oli tiedossa ja itse valittu riski. Vihreät värjäymät lähtivät kuitenkin yllättävän helposti irti kuivalla juuriharjalla ja itse kyllä suorastaan odotan, että grilli mustuu käytössä. Patinoituneet pinnat sopivat paremmin pihapiiriin, joka on jo liki 20 vuotta vanha ja grillaajille, jotka ovat hekin jo monivuotisissa liemissä keitettyjä.

Ensimmäset tulet

Pihagrillin tulipesän koko valikoitui suurimman grilliritilän koon mukaan. Tulitiilet on tässä vielä kiinnittämättä, mutta arinat on paikoillaan. Ei kun grillaamaan. Tulilla tässä alkukesän ensimmäiset herkut eli kalifornialaiset broilerivartaat ja pekoniin käärityt parsat. Tulta voi säädellä kipinäsuojalla laittamalla sen alle palikan, niin tuli palaa nopeammin. Pihagrillissä myös tuulensuoja on tarpeen ja suojaahan se samalla yhdessä päällislevyn kanssa arinoita sateelta. Suoja on mustaksi maalattua peltiä, jota on itse taivuteltu. Kahva on metallia.

Kyllähän siitä korjattavaa löytyy koko ajan ja asioita, joita olisi voinut muuratessa tehdä toisin. Mutta hei: ekaa kertaa muuraushommissa. Ja kun on itse tehnyt, niin voi itse myös korjailla ja keksiä lisää. Urakka oli valtava ja sen ajan olisi varmasti voinut käyttää muuhunkin. Mutta minusta on ihanaa, kun omalla pihalla on nyt pihagrilli, jossa voi polttaa avotulta. Kaasugrilli on nopean nälän tyydyttämiseen ja sateella kivempi, kun on katoksen alla. Mitään en kadu.

Etikkapullo

Suureperheen keittiön tasot on täynnä kaikenlaista purkkia ja purnukkaa. Niitä tulee, kun ostaa tuotteita, jotka eivät vaadi säilytystä jääkaapissa, kuten öljyt ja etikat. Jääkaapin tuotteet on kivasti katseilta piilossa, mutta nämä muut; silmään sattuu rumat muovipullot enkä raaski ostaa niitä kauneimpia pulloja, koska kauneus näkyy myös hinnassa.

muovinen etikkapullo

Lidlin väkiviinaetikkapullo

 

Onneksi säästän kaikkea kivaa ja välttämätöntä (?). Ostin Lidlistä kerran Extra Virgin oliiviöljyä kauniissa keraamisessa pullossa, ja laitoin pullon jemmaan parempaa tarkoitusta varten. Tänään huomasin ruman etikkapullon paraatipaikalla keittiön tasolla ja muistin keraamisen pullon.

Täytin ex-oliivipullon etikalla ja tein siihen etiketin. Kuohuviinin ystävänä minulta löytyy paljon korkkeja, ja vuolin yhden cava-korkin terävällä puukolla uuteen etikkapulloon sopivaksi. Tuli tosi kiva! Kumman valitsisit?

etikkapullo

Uusi etikkapullo

Hama-terapiaa

Kaikki lähti ihan pienestä ajatuksesta tehdä lasinalunen ihan vaan itselle ja järjestää pientä puuhaa sairastaville lapsille…

Kaivoin Hama-helmet naftaliinista reilu viikko sitten. Perheemme teini-ikäiset ovat tehneet niitä viimeksi päiväkoti-ikäisinä ja ala-astekäiset taaperoina, mutta niin vain syntyi toinen toistaan hauskempia hahmoja jopa 6-vuotiaan hyppysissä. Vallalla oleva innostus Pokémon-aiheeseen kirvoitti hienoja ideoita lasinalusten lisäksi. Parasta on nypertää näitä yhdessä lasten kanssa tunti kaupalla ja huomata, että puhelimet eivät ole sittenkään kasvaneet teinien käsiin kiinni!

Ideoita Hama-helmillä askarteluun löytyy hyvin Pinterestistä tai vaikka Googlen kuvahaulla. Lisää voi keksiä ideoimalla ja kokeilemalla. Minua ahdistaa muovin käyttäminen, mutta lohduttaudun sillä, että nämä Hamat on ostettu kaappiin yli 10 vuotta sitten, ja nyt ne muuntuvat erilaisiksi leluiksi ja koristeiksi. Olkoot nämä perheemme ainoat Hamat ikinä.

Käsillä tekeminen on parasta terapiaa: se parantaa keskittymiskykyä, kehittää luovaa hahmottamista ja (ainakin minua) se rentouttaa. Ajatukset eivät ehdi stressitekijöihin, koska ovat kiinni intensiivisessä puuhastelussa. Hama-helmitöissä parasta on, ettei siinä tarvitse osata piirtää, värittää, maalata eikä neuloa ja silti saa nähdä luovat kättensä jäljet. Kannattaa kokeilla!

Vielä ehtii grillata!

Jos olisin yhtään osannut arvata millainen homma suuren pihagrillin muuraamisessa on, en olisi aloittanut koko projektia. Mutta tässä se nyt on, pihakeittiö melkein valmiina: vielä tulitiilien muuraaminen tulipesään, kaakelit tiilien yläpinnoille ja kannet suojaksi tulipesän ja piipun päälle – ja ei kun tulille!

Päätin jo aiemmin, että pihagrillin pitää valmistua kierrätysmateriaalista edullisesti. Grilliin on ostettu kaupasta vain muurauslaastia (5.50 euroa säkki x ehkä 10 säkkiä) ja Mustang-grilliritilä (60 x 40 cm) n. 18 euroa. Vielä pitäisi hankkia vesivanerin pala sekä kaakelia, toivottavasti joltain ylijäämänä.

Tiilet on muurattu pakkasenkestävällä (ja säkkikaupalla lisää haetulla) Fescon M100 -muurauslaastilla. Laasti sekoitettiin porakoneen vispilällä sekä puukapulalla lasten vanhassa muoviammeessa. Allekirjoittanut ei ole koskaan ennen muurannut eikä se Youtube-videon mukaan kovin vaikealta näyttänytkään. Mutta jo ensimmäisen kerroksen kohdalla kunnioitus ammattimuurareita kohtaan kasvoi kummasti.

Kerros kerrokselta taito hieman karttui ja kahdeksannen kerroksen jälkeen alkoi jo mennä laastinsekoittajan sekä minun hommat tasalaatuisilla saumoilla. Emme ole kumpikaan silti alaa vaihtamassa. Kyllä on voittajafiilis, kun homma alkaa olla pulkassa, ja pian voi nauttia avotulesta ja muurinpohjapannulla paistetuista letuista, nam!

IMG_20190825_174326

Kyllä se maisemaan sopii

 

Jatkoa pihagrilliunelmille

Viime kesänä teimme pihagrillille perustukset ja homma jäi talveksi hautumaan. Haaveilemani Tiilerin Teppo-pihakeittiö saa hintansa puolesta jäädä unelmaksi, ja itseäni kyllä myös kiehtoo itsesuunniteltu ja kierrätystiilistä tehty pihagrilli.

Koska talomme on valkoinen kivitalo harmailla räystäslaudoilla, en halua perinteistä punatiilistä grilliä pihaan. Ensin kuvittelin jaksavani pinnoittaa punatiiligrillin vaaleaksi vaikka hiertämällä, mutta asiaa tutkittuani tiedän, ettei pinnoite oikein kestä Suomen säävaihteluitä eikä grillin lämpötilaeroja.

Päätin etsiä suoraan vaaleita tiiliä, saumata ne harmaalla ja vuorata tulipesän tulitiilillä. En itse tekisi siihen savuhormia (koska suunnitteluvaikeus), mutta huonompi puoliskoni väittää, ettei tulisija vedä kunnolla ilman piippua. Ja on siinä kyllä varmasti oikeassa. Jos siis hyvin käy, meille tulee pihagrilli metallisella piipulla.

Löysin jälleen kuin tilauksesta oman kylän kierrätysryhmästä 300 täysin puhdasta valkoista kahitiiltä poiskantohintaan eli ilmaiseksi. Homma oli kyllä melko suuri, kun vanhalla peräkärryllä (jonka pohja ei ole enää kovin vahva) teimme useita edestakaisia reissuja (onneksi vain muutaman kadun välillä).

Kasasimme kahitiilet pariin pinoon ja sommittelimme meille sopivaa grilliä eli tarpeeksi suurta grillialaa ja viereen jonkinlaista tasoa. Grillausalan koko määrittyy  myytävien grilliritilöiden mukaan, ja suurin taitaa olla 670 x 400 mm. Kukkapenkkiin tehty perustus määrittää koko grillin mitat. Kun sopiva aika tulee, niin kasaamme tiiliä usemman kerroksen ja sovittelemme tulipesään ritilää ja muita härpäkkeitä ennen muuraamista. Nyt grilliprojekti näyttää jo tältä:

 

Suloinen portti

Kesäisen rentoa terassilla oleilua on vaikeuttanut ihana glenni-koiramme. Pentukoirana se ei millään tahdo ymmärtää ihmisten halua istua paikoillaan ruokaa ja juomaa nauttien. Ei, se haluaa takapihalle riehumaan. Aidattu piha kyllä antaa koiran riehua takapihallakin vapaana, mutta aina ei itse jaksa lähteä toiselle puolen pihaa koiraa vahtaamaan, juuri kun ruoka on lautasella grillin kuumana.

Googlettelin valmiita portteja, koska aikataulu ei antanut myöden rakentamiselle. Ja kuin tilauksesta löysin täsmälleen oikeilla mitoilla ja hyvin sopivalla hinnalla (11,95!) Plus Skagen -valmisportin. Varastosta löytyi vanha purkki Tikkurilan Teho -ikkuna- ja ovimaalia. Kiinnittämiseen löytyi (ikuisena hamsterina) talteen laittamani lasten vanhojen keinujen köysi. Miten tyytyväinen voi ihminen kekseliäisyyteensä olla!

 

 

Hirvensarvet seinälle

En ole lainkaan metsästysihmisiä, mutta yhtäkkiä tuli tarve saada sarvet seinälle. Ajatuksena oli sirot poron- tai kauriinsarvet, mutta niitä ei löytynyt tai ne maksoivat useita satasia. Sisustusideologiaani kuuluu oleellisesti lennokkaat ajatukset pienillä kustannuksilla, joten etsin, kunnes löysin edulliset ja sopivankokoiset mainostoimisto Poickeuksen rekvisiittamyymälästä Vantaalta. Ne ovat kyllä hirvensarvet ja epäsymmetriset, mutta niinhän se on elämäkin – vähän toispuoleinen ja epätäydellinen. Hirvi on kaadettu vuonna 1999 jossain päin pohjoista ja sen teuraspaino oli 199 kg. Kookas eläin.

Irrotin trofeen ruskean jalustan, hioin pinnan rikki ja maalasin Tikkurilan listamaalilla maalarinvalkoiseksi. Hirvenkallo oli hyvin keltainen, joten sekin piti maalata, mutta niin, ettei se näyttäisi maalatulta. Mastonin puolihimmeä spraymaali sopi siihen loistavasti. Sarvet jätin luonnollisen värisiksi. Hirvensarvet on melko maskuliiniset verrattuina poronsarviin, joten kevensin vaikutusta tekemälläni höyhenvalosarjalla. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen!

hirvensarvet (kuva poickeus)

Alkuperäiset hirvensarvet (kuva Poickeus)

img_20190110_114302

Trofeen jalusta maalauksessa

img_20190110_194048

Valkoinen trofeen jalusta

img_20190113_153954

Hirvensarvet valmiina

img_20190113_165431

Hirvensarvet valaistuna

Meni kuten Strömsössä

Ihan pikainen ilon päivitys. Betonista valetut astinkivet on nyt irrotettu astioista, joihin ne viikko sitten valettiin. Käytin irrottamiseen kumivasaraa, jolla naputtelin kevyesti aiemmin sisältä öljyttyä ämpäriä, kunnes betonipyörylä luiskahti siististi ulos. Ja ehjänä!

Puhdistin astinkivet teräsharjalla ja suihkutin puhtaiksi. Nyt niiden annetaan kuivua vuorokausi ja ihmetellään, että mihin kohtiin nurmikkoa askelkivet upotetaan. Ensin pitää antaa viikko sitten kylvetyn nurmikon kasvaa. Ja se kasvaa jo!

Meidän pihapolku tulee olemaan vähän eri näköinen kuin valmiiksi ostettu askelpolku, koska jokaisessa itsevaletussa askelkivessä on jonkinlainen ämpärin kuvio. Minua se ei haittaa, koska nämä tehtiin nimenomaan perusideologiaani noudattaen – jämäbetonista ja jämäverkosta – uutta ostamatta. Jotain tällaista olen hakemassa:

Kuvahaun tulos haulle askelpolku

Ihana kesäkeidas

Terassi kauniina.jpg

Omakotitalomme terassi on remontoitu jo vuosia sitten laajentamalla ja asentamalla siihen valokate, uudet kaiteet ja rappauspinta betonin päälle.

Tänä keväänä hankittiin vihdoin näkösuojaksi edulliset Jyskin valkoiset bambukaihtimet ja suorastaan halvalla Ikean Lill-valoverhot niihin sivuihin, joihin rullaverhot eivät mitoiltaan sopineet. Yllättävän hyvin pitävät tuulen, roskat ja katseet ulkopuolella, mutta päästävät valon läpi.

Puutarhapöytä ja tuolit on hankittu vuosia sitten Fb-myyntipalstalta, tikkaat on tehty taavettilaisen mökin koivuista (kaadettu, kuorittu ja vahattu Osmo Colorilla), ja ajastettavat valopallot muistaakseni Lidlistä. Täällä kelpaa grillailla.

 

 

 

Roskislavalta aitiopaikalle

Nämä rottinkinkaunottaret poimin omalta jätelavalta. Kalusteet on saapuneet meille kymmenisen vuotta sitten ja sitä ennen ne ovat olleet mökkikäytössä -90 luvulta saakka. Että aika kovalla käytöllä ovat olleet. Heitin ne viime kesän jälkeen omaan peräkärryyn, joka unohtui viedä syksyllä Sortti-asemalle. Pressun alle unohtuneena kalusteet olivat melkein kuin uusia itselle. Miksi ihmeessä ne olivat lavalle ylipäätään päätyneet?

Ruuvailin muutamia ruuveja, joilla sain kiristettyä irronneita pohjapuita. Sen jälkeen harjasin irtolakat ja liat pois. Lopuksi spreijasin kalusteet Mastonin ovi-, lista- ja ikkunapokamaalilla, sävynä muistaakseni puuterinen valkoinen. Kolme pulloa riitti koko kalustoon. Nyt voimme nauttia kahvit myös etupihan ilta-auringossa!