Lyhyt ja ytimekäs päivitys: munakaappi sai viimein mustan sisuksen, jota suunnittelin jo munalan saapuessa.
Tuolloin 7/22 suunniteltu kirjakaappiprojekti ei ole vielä edennyt, joten kalkkimaalit on ostamatta. Sen sijaan ostin yhteen hyllykokeiluun dc fix -tyyppistä mustaa puujäljitelmää. Siitä jäi epämääräisiä paloja, jotka sain hyödynnettyä munalan seiniin. Ja välttää kyllä, en ole niin nökönuuka – riittää kun on musta ja munat pääsee framille 🙂
Mikään ei ole niin ihanaa kuin päässä poksuvat miljoonat ideat, joista joskus onnistuu joku putkahtamaan ihan tuotantoon asti. Pidän ajatuksesta, ettei tarvitse ostaa mitään uutta, vaan saa ideoida olemassa olevista hommista jotain aivan uutta. Ja jos menee puihin, niin aina voi kokeilla seuraavaa ideaa. Ymmärrän täysin miksi monet aivotyöläiset täyttävät vapaa-aikansa jollain toiminnalla. Pää kiittää, kun tekee käsillä.
Talouspaperiteline on aina väärällä pöydällä, ei koskaan ruokapöydässä. Mutta ruokapöydän päässä on seinähylly, jonka kannattimiin laitoin valkoiseksi maalatun harjanvarren (tässä versiossa löysin ideahöyryissäni varastosta vain liian lyhyitä pätkiä, mutta liitin ne toisiinsa poranreikään liimatulla puutapilla. Saatan vielä joskus ostaa ehjänkin, jos muistan).
Ensimmäinen versio oli liian leveä, toinen taas vähän koruton. Ehkä jatkojalostan vielä visuaalisesti, mutta käytännössä toimii kyllä hyvin. Musta muoviputki on lasten leluista, lanka on linjalankaa varastosta ja pallot askartelupalloja.
Puutarhatuolit on aina linnunkakassa. Halusin takapihalle kauniin himmelin, joka karkottaisi linnut. Koiralle ostettiin vielä tässä vaiheessa purkkiruokaa herkuksi nappulan sekaan ja niitä purkinkansia kertyi jatkuvasti. Siitä se(kin) ajatus sitten lähti. Kuviot on maalattu vanhoilla kynsilakan jämillä.
Loput jutut onkin enemmän kirppislöytöjä. Vai pitäisiko sanoa Tori-löytöjä. Remontin jälkeen uusi makuuhuone näytti jotenkin alastomalta pelkän runkopatjasängyn kanssa. Mietin hyllyjä sängyn yläpuolelle, mutta juuri tasoitettuun ja maalattuun seinään ei vain voinut tehdä reikiä. Pongasin Torista just oikeanlaisen päädyn 20 eurolla. Myöhemmin huomasin, että Veke myy samaa sängynpäätyä hintaan 199,-.
Ja siis minun piti elää yli 40-vuotiaaksi oppiakseni, että kananmunat säilyvät (ja niistä on parempi leipoa) huoneenlämpöisenä. Ja että niille on olemassa munakaappeja. Ihan mahtavaa, Torista kympillä! Maalaan munalan jossain kohtaa sisältä mustaksi, kunhan saan ostettua kalkkimaalia seuraavaa suurempaa projektia varten…
…joka onkin niin ikään Tori-löytö muistaakseni 30 eurolla: 50-luvun kirjakaappi. Se näyttää nyt tältä (alin kuva), mutta kunhan poistan valkoisen lohkeilleen maalin, hion, teen hyllyt, maalaan mustavalkoiseksi ja hankin vetimet, niin yritän muistaan laittaa siitä kuvan. Siitä tulee tv-taso. Siis jos se päätyy onnistuneesti tuotantoon 🙂
Liian myöhään viime keväänä tajusin, että ei olla kesällä 2020 pääsemässä lomareissuun Kreikkaan eikä liioin Linnanmäelle eikä mihinkään muuallekaan, missä on kanssakulkijoita. Että kuivalla kotipihalla tullaan kököttämään koko kesä, koska vuokramökitkin olivat kaikki jo varattuja. Miten omalle takapihalle voisi loihtia Välimeren tunnelmaa tai edes Saimaan mökkifiilistä?
Meillä on siinä mielessä kiva tilanne, että sivuportista pääsee lähelle joenvarteen uimaan, mutta koronatilanteessa pieni ranta oli aivan liian täynnä eikä turvaväleistä ollut tietoakaan. Piha tarvitsi kipeästi jotain allasta.
Paljusta en innostunut, koska se on kallis. Lisäksi sen lämmittäminen vaatii puita ja meillä takka plus sauna nielevät puita aivan tarpeeksi. Uima-altaan kaivamien pihaan tuntui niin ikään liian kalliille ja muutenkin järjettömälle idealle uhrata puolet pihasta altaalle, jonka hoitamisessa menisi järki (olen kuullut).
Jäljelle jäi kevyempi vaihtoehto eli puhallettava poreallas. Olin aiemmin naureskellut näille, mutta kuulin niistä pelkkää hyvää. Ja naureskelu loppui viimeistään siihen, että kun päätin sellaisen hankkia, ja niin oli muutama muukin päättänyt. Ne olivat euroopanlaajuisesti loppu. Maahantuojat ilmoittivat altaita saapuvaksi vasta ehkä huhtikuussa 2021.
Kevättä -21 odotellessa päätin rakentaa tulevalle altaalle pohjan, koska eihän sitä epätasaiselle nurmikolle voisi kuitenkaan laittaa. Suunnittelu lähtee meikäläisellä aina piirtämisestä: pitää saada jotain visuaalista näkyviin, että toinen puolisko saa ajatuksesta kiinni .
Näin verkossa patioita, joiden perustuksina oli käytetty eurolavoja. Kuulosti edulliselle ja helpolle, joten tuumasta toimeen. Kuutta eurolavaa varten kaivettiin pintanurmea pois niin, että lavat saatiin mahdollisimman tasaisesti suodatinkankaan päälle. Lavat on kiinnitetty toisiinsa naulauslevyillä. Ruskeansävyistä painekyllästettyä terassilautaa sai edullisimmin Byggmaxista. Hukkapaloja en halunnut, joten laudat jatkuvat sujuvasti eurolavojen ”koolausten” kohdissa. Ruuveina on tarpeeksi pitkät, ruostumattomat terassiruuvit.
Valmis patio näytti alastomalta, joten visioni mukaisesti siihen tehtiin kevyet kaidetolpat ja kaiteeksi paksu köysi. Löysin verkosta käsityöläisen, joka teki kaiteet väriä myöten valmiiksi ja hitsasi metallista tolppakengät ja tolpanhatut. Uskomaton löytö! Pihapiiristä kaivettiin ylös pari liian tiheään istutettua tuijaa ja siirrettiin pation viereen näkösuojaksi. Niiden juureen siirrettiin pari kuunliljaa ja heinää, jotta patio ei lilluisi irrallisen näköisenä. Nykyisen terassin sivusta tehtiin jämäpätkistä ”laituri” eli polku, josta tulevaan altaaseen pääsee, jos terassilla on pöytää tai muuta edessä. Vaikka allasta ei vielä saatukaan, niin muutamat kreikankorvikedrinkit patiolla kyllä ehdittin juoda jo kesällä 2020.
PS. Syksyn edetessä huomasin, että Tokmanni mainosti porealtaita. Jes! Varastossa odottaa nyt Helsinki Lay Z Spa.
Nyt se on vihdoin valmis, grilli. Ei ollut rahaa valmisgrilliin, niin piti tehdä itse. Pari kesää se vei eikä valmistunut kertarytinällä, vaan hissuksiin, kohta kerrallaan. Ja jos ihan totta puhutaan, niin ei se vieläkään täysin valmis ole, koska yksi ajatus johtaa aina toiseen. Nyt olisi ajatuksena saada vielä uusi taso, koska aiemmin ostettu vesivaneri oli aivan liian pieni ja ohut. Ja voisi myös suunnitella pizzauuniksi soveltuvaa kupua eli muuraushommia… Mutta se on sitten ihan eri tarina.
Itse muurattu pihagrilli talvehti kohtuullisesti. Valkoinen kahitiili on hieman arka tällaiseen tarkoitukseen, mutta tämä oli tiedossa ja itse valittu riski. Vihreät värjäymät lähtivät kuitenkin yllättävän helposti irti kuivalla juuriharjalla ja itse kyllä suorastaan odotan, että grilli mustuu käytössä. Patinoituneet pinnat sopivat paremmin pihapiiriin, joka on jo liki 20 vuotta vanha ja grillaajille, jotka ovat hekin jo monivuotisissa liemissä keitettyjä.
Pihagrillin tulipesän koko valikoitui suurimman grilliritilän koon mukaan. Tulitiilet on tässä vielä kiinnittämättä, mutta arinat on paikoillaan. Ei kun grillaamaan. Tulilla tässä alkukesän ensimmäiset herkut eli kalifornialaiset broilerivartaat ja pekoniin käärityt parsat. Tulta voi säädellä kipinäsuojalla laittamalla sen alle palikan, niin tuli palaa nopeammin. Pihagrillissä myös tuulensuoja on tarpeen ja suojaahan se samalla yhdessä päällislevyn kanssa arinoita sateelta. Suoja on mustaksi maalattua peltiä, jota on itse taivuteltu. Kahva on metallia.
Kyllähän siitä korjattavaa löytyy koko ajan ja asioita, joita olisi voinut muuratessa tehdä toisin. Mutta hei: ekaa kertaa muuraushommissa. Ja kun on itse tehnyt, niin voi itse myös korjailla ja keksiä lisää. Urakka oli valtava ja sen ajan olisi varmasti voinut käyttää muuhunkin. Mutta minusta on ihanaa, kun omalla pihalla on nyt pihagrilli, jossa voi polttaa avotulta. Kaasugrilli on nopean nälän tyydyttämiseen ja sateella kivempi, kun on katoksen alla. Mitään en kadu.
Kaikki lähti ihan pienestä ajatuksesta tehdä lasinalunen ihan vaan itselle ja järjestää pientä puuhaa sairastaville lapsille…
Kaivoin Hama-helmet naftaliinista reilu viikko sitten. Perheemme teini-ikäiset ovat tehneet niitä viimeksi päiväkoti-ikäisinä ja ala-astekäiset taaperoina, mutta niin vain syntyi toinen toistaan hauskempia hahmoja jopa 6-vuotiaan hyppysissä. Vallalla oleva innostus Pokémon-aiheeseen kirvoitti hienoja ideoita lasinalusten lisäksi. Parasta on nypertää näitä yhdessä lasten kanssa tunti kaupalla ja huomata, että puhelimet eivät ole sittenkään kasvaneet teinien käsiin kiinni!
Ideoita Hama-helmillä askarteluun löytyy hyvin Pinterestistä tai vaikka Googlen kuvahaulla. Lisää voi keksiä ideoimalla ja kokeilemalla. Minua ahdistaa muovin käyttäminen, mutta lohduttaudun sillä, että nämä Hamat on ostettu kaappiin yli 10 vuotta sitten, ja nyt ne muuntuvat erilaisiksi leluiksi ja koristeiksi. Olkoot nämä perheemme ainoat Hamat ikinä.
Käsillä tekeminen on parasta terapiaa: se parantaa keskittymiskykyä, kehittää luovaa hahmottamista ja (ainakin minua) se rentouttaa. Ajatukset eivät ehdi stressitekijöihin, koska ovat kiinni intensiivisessä puuhastelussa. Hama-helmitöissä parasta on, ettei siinä tarvitse osata piirtää, värittää, maalata eikä neuloa ja silti saa nähdä luovat kättensä jäljet. Kannattaa kokeilla!
Jos olisin yhtään osannut arvata millainen homma suuren pihagrillin muuraamisessa on, en olisi aloittanut koko projektia. Mutta tässä se nyt on, pihakeittiö melkein valmiina: vielä tulitiilien muuraaminen tulipesään, kaakelit tiilien yläpinnoille ja kannet suojaksi tulipesän ja piipun päälle – ja ei kun tulille!
Päätin jo aiemmin, että pihagrillin pitää valmistua kierrätysmateriaalista edullisesti. Grilliin on ostettu kaupasta vain muurauslaastia (5.50 euroa säkki x ehkä 10 säkkiä) ja Mustang-grilliritilä (60 x 40 cm) n. 18 euroa. Vielä pitäisi hankkia vesivanerin pala sekä kaakelia, toivottavasti joltain ylijäämänä.
Tiilet on muurattu pakkasenkestävällä (ja säkkikaupalla lisää haetulla) Fescon M100 -muurauslaastilla. Laasti sekoitettiin porakoneen vispilällä sekä puukapulalla lasten vanhassa muoviammeessa. Allekirjoittanut ei ole koskaan ennen muurannut eikä se Youtube-videon mukaan kovin vaikealta näyttänytkään. Mutta jo ensimmäisen kerroksen kohdalla kunnioitus ammattimuurareita kohtaan kasvoi kummasti.
Kerros kerrokselta taito hieman karttui ja kahdeksannen kerroksen jälkeen alkoi jo mennä laastinsekoittajan sekä minun hommat tasalaatuisilla saumoilla. Emme ole kumpikaan silti alaa vaihtamassa. Kyllä on voittajafiilis, kun homma alkaa olla pulkassa, ja pian voi nauttia avotulesta ja muurinpohjapannulla paistetuista letuista, nam!
Kyllä se maisemaan sopii
Viime kesänä teimme pihagrillille perustukset ja homma jäi talveksi hautumaan. Haaveilemani Tiilerin Teppo-pihakeittiö saa hintansa puolesta jäädä unelmaksi, ja itseäni kyllä myös kiehtoo itsesuunniteltu ja kierrätystiilistä tehty pihagrilli.
Koska talomme on valkoinen kivitalo harmailla räystäslaudoilla, en halua perinteistä punatiilistä grilliä pihaan. Ensin kuvittelin jaksavani pinnoittaa punatiiligrillin vaaleaksi vaikka hiertämällä, mutta asiaa tutkittuani tiedän, ettei pinnoite oikein kestä Suomen säävaihteluitä eikä grillin lämpötilaeroja.
Päätin etsiä suoraan vaaleita tiiliä, saumata ne harmaalla ja vuorata tulipesän tulitiilillä. En itse tekisi siihen savuhormia (koska suunnitteluvaikeus), mutta huonompi puoliskoni väittää, ettei tulisija vedä kunnolla ilman piippua. Ja on siinä kyllä varmasti oikeassa. Jos siis hyvin käy, meille tulee pihagrilli metallisella piipulla.
Löysin jälleen kuin tilauksesta oman kylän kierrätysryhmästä 300 täysin puhdasta valkoista kahitiiltä poiskantohintaan eli ilmaiseksi. Homma oli kyllä melko suuri, kun vanhalla peräkärryllä (jonka pohja ei ole enää kovin vahva) teimme useita edestakaisia reissuja (onneksi vain muutaman kadun välillä).
Kasasimme kahitiilet pariin pinoon ja sommittelimme meille sopivaa grilliä eli tarpeeksi suurta grillialaa ja viereen jonkinlaista tasoa. Grillausalan koko määrittyy myytävien grilliritilöiden mukaan, ja suurin taitaa olla 670 x 400 mm. Kukkapenkkiin tehty perustus määrittää koko grillin mitat. Kun sopiva aika tulee, niin kasaamme tiiliä usemman kerroksen ja sovittelemme tulipesään ritilää ja muita härpäkkeitä ennen muuraamista. Nyt grilliprojekti näyttää jo tältä:
Kesäisen rentoa terassilla oleilua on vaikeuttanut ihana glenni-koiramme. Pentukoirana se ei millään tahdo ymmärtää ihmisten halua istua paikoillaan ruokaa ja juomaa nauttien. Ei, se haluaa takapihalle riehumaan. Aidattu piha kyllä antaa koiran riehua takapihallakin vapaana, mutta aina ei itse jaksa lähteä toiselle puolen pihaa koiraa vahtaamaan, juuri kun ruoka on lautasella grillin kuumana.
Googlettelin valmiita portteja, koska aikataulu ei antanut myöden rakentamiselle. Ja kuin tilauksesta löysin täsmälleen oikeilla mitoilla ja hyvin sopivalla hinnalla (11,95!) Plus Skagen -valmisportin. Varastosta löytyi vanha purkki Tikkurilan Teho -ikkuna- ja ovimaalia. Kiinnittämiseen löytyi (ikuisena hamsterina) talteen laittamani lasten vanhojen keinujen köysi. Miten tyytyväinen voi ihminen kekseliäisyyteensä olla!
En ole lainkaan metsästysihmisiä, mutta yhtäkkiä tuli tarve saada sarvet seinälle. Ajatuksena oli sirot poron- tai kauriinsarvet, mutta niitä ei löytynyt tai ne maksoivat useita satasia. Sisustusideologiaani kuuluu oleellisesti lennokkaat ajatukset pienillä kustannuksilla, joten etsin, kunnes löysin edulliset ja sopivankokoiset mainostoimisto Poickeuksen rekvisiittamyymälästä Vantaalta. Ne ovat kyllä hirvensarvet ja epäsymmetriset, mutta niinhän se on elämäkin – vähän toispuoleinen ja epätäydellinen. Hirvi on kaadettu vuonna 1999 jossain päin pohjoista ja sen teuraspaino oli 199 kg. Kookas eläin.
Irrotin trofeen ruskean jalustan, hioin pinnan rikki ja maalasin Tikkurilan listamaalilla maalarinvalkoiseksi. Hirvenkallo oli hyvin keltainen, joten sekin piti maalata, mutta niin, ettei se näyttäisi maalatulta. Mastonin puolihimmeä spraymaali sopi siihen loistavasti. Sarvet jätin luonnollisen värisiksi. Hirvensarvet on melko maskuliiniset verrattuina poronsarviin, joten kevensin vaikutusta tekemälläni höyhenvalosarjalla. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen!
Alkuperäiset hirvensarvet (kuva Poickeus)
Trofeen jalusta maalauksessa
Valkoinen trofeen jalusta
Hirvensarvet valmiina
Hirvensarvet valaistuna
Loppukesän puhteeksi päätin luopua lasten hiekkalaatikosta, koska sillä ei ole ollut enää käyttäjiä. Paitsi uusi koiranpentumme. Pentu pyörähtää aamukasteisella nurmikolla pyörimisen jälkeen yleensä aina myös hiekkalaatikossa. Raivostuttava määrä hiekkaa kantautuu sisään ellei koiraa suihkuteta puhtaaksi aina ulkoilun jälkeen.
Hiekkalaatikko piti alkuun purkaa, mutta näin silmissäni kuvan upeasta perennalaatikosta, jota ympäröi suloiset pyöreät astinkivet tarkistuskaivon kannen kavereina. Siitä se ajatus taas lähti. Ensin piirtelin ajatuskuvien tueksi vähän suunnitelmaa (huom! ei ole taideteos).
Siirsin hiekkalaatikon tyhjänä lähemmäs terassia ja istutin sen täyteen perennoja (mm. kuunliljaa). Täytteeksi käytin omaa biomultaa, jonka sekoitin hiekkalaatikon hiekkaan. Toivottavasti kasvit viihtyvät seoksessa.
Nurmikko terassin edessä oli täysin kuollutta. Hiekkaantuneisiin kohtiin sekoitin kukkamultaa ja osan niittaantuneesta savimaasta käänsin talikolla nurin. Hiekan, mullan ja niittaantuneen savimaan sekoitin keskenään ja kastelin, jonka jälkeen kylvin nurmikonsiemenet ja tiivistin pinnan kevyesti. Vaikeinta tästä eteenpäin on yrittää estää koiranpentua kaivelemasta ihanan kuohkeaa maata.
Pyöreiden astinkivien valuastioina käytin vanhoja ämpäreitä ja vateja, joita löytyi varastosta. Voitelin astiat öljyllä, sekoitin betoniseoksen (jota jäi yli grillin perustushommista) vanhassa muoviammeessa ja leikkasin hiiriverkosta ämpäreiden muotoisia ympyröitä. Mittasin puutikkuun 5 cm:n mittaisen pätkän, jonka merkkasin teipillä.
Lappasin betoniseosta pari senttiä astian pohjalle, asetin leikatun hiiriverkon betonin päälle ja lisäsin betonia, kunnes pinta ulottui mittatikun teippiin asti eli oli noin 5 cm:n paksuinen. Tiivistin painamalla betonia toisen astian pohjalla.
Valoin yhdeksän eri kokoista astinkiveä. Asetin astiat eurolavan päälle kuivumaan. Valujen pitää antaa kuivua muovilla peitettynä n. viikon ajan välillä kastellen. Pian nähdään tuleeko näistä mitään. En malta odottaa!
VALKOISEN TALON TARINOITA 