Ikääntyvässä talossa on pitänyt pohtia, että kumpi kalliista remonteista tehdään ensin: sauna-, kylpyhuone- kodinhoitohuoneosaston vai keittiön remontti.
Molemmat ovat niin sanotusti ehdottomasti tehtäviä remontteja, mutta koska perheen lasten kasvaessa tilaa oli liian vähän, päätimme teettää ensin keittiöremontin, jossa samalla siirrettiin keittiö toiseen huoneeseen ja näin saatiin kaivattu lisähuone. Lisäksi tehtiin tiivistystä katon, seinien ja lattian liitoskohtiin, ja pintaremontoitiin koko omakotitalon toinen puoli.
Rahaa on auttamatta liian vähän sen menekkiin nähden eli ensin maksellaan edellistä remonttia jokunen vuosi. Remonttia odotellessa on kuitenkin ollut pakko ihan vähän entrata, että sietää asustella.
Kellastunut mäntypaneelikatto maalattiin tässä joku vuosi sitten uusiksi ja samalla uusittiin vanhanaikainen loisteputkivalaisin paremmin valaisevaan led-valaisimeen. Ihmeen paljon valon tuntu lisääntyi katon vaalentamisella.

Katon maalaamisen jälkeen ainoaksi männynsävyiseksi jäi saunanovi, joka alkoi näyttää vielä karseammalta yksinään. Päätin vaihtaa sen väriä ja käytin (muistaakseni) Tikkurilan Supi-saunavahaa kaksi tai kolme kerrosta, että tuli peittävä. Puunsyyt näkyvät silti hyvin läpi. Valkoistakin sävyä mietin, samoin mustaa, mutta kumpikaan ei sovi sini-harmaasävyisiin kaakeleihin (jotka on K-A-M-A-L-I-A).

Harmaasta ovesta tulikin kiva ja vahamainen pinta hylkii hyvin kosteutta. Tunkkaiset männynsävyt on nyt häivytetty paitsi saunahuoneesta. Nyt voidaankin vain odotella suurempaa remonttia, joka on jo suunniteltu eli käytännössä melkein tehty. Puuttuu enää vain rahoitus 🙂
