Strutsinsulkavalaisin

Mennyt vuosi on ollut yksi elämäni raskaimmista ja olenkin vain odotellut voimavarojeni palaamista. Kaikenlainen toiminta hoitaisi kyllä mieltä, mutta toistaiseksi on ollut ihan riittävää, että jaksan hengittää, nukkua ja syödä.

Jossain kohtaa pitäisi tarttua uusimman huonekalulöytöni eli 50-luvun kirjakaapin entisöintipuuhiin, koska väliaikainen Ikea-hylly alkaa nyppiä. Mutta motivaation lisäksi pitäisi vielä hankkia hienohiomakone, kuten Dremel, tai kuumailmapuhallin, koska maalinpoistoaine ei tehnyt pinnalle oikeastaan mitään. Juuri nyt kaikenlaisten vempainten vertailu verkossa vie järjen, joten se projekti saa vielä muhia.

Orastavaa toimintakyvyn paluuta on kuitenkin ollut havaittavissa, koska olen pyöritellyt pitkään yhtä valaisinongelmaa. Ostin ehkä 10 vuotta sitten pöytävalaisimen muistaakseni 50 % alennuksella Ellokselta. Valaisinta ei ole juurikaan käytetty, koska sen organzavarjostin päästää kaiken valon läpi. Ostin himmeimmän polttimon minkä löysin, mutta edelleen valo häikäisee silmiin.

Aivoni raksuttivat tämän kimpussa yötä päivää ja yhtäkkiä muistin vanhan strutsinsulkapuuhkan 90-luvulta! Se on ostettu työpaikan 20-luvun juhliin yhdessä pitkien hansikkaiden ja tupakkaholkin kanssa. Hanskat ja holkki ovat reilussa 20 vuodessa hukkuneet, mutta puuhkan tiesin olevan jossain jemmassa. Vihdoin muutamien tuntien päästä löysin ruttuisen paperipussin komeron perältä.

Pysyvää liimakiinnitystä en halunnut tehdä, jos organzapinta taas jossain kohtaa maistuisikin. Kieputin vain puuhkan varjostimen ympärille ja kiinnitin runkoon teräksenvärisillä klemmareilla. Ja miten kiva tunnelmavalo!

Jätä kommentti