Tämä on tarina unelmien remontista. Sellaisesta, josta oli haaveiltu toista vuosikymmentä. Sellaisesta, johon ei uskottu koskaan uskaltavamme tarttua. Remonttiin tarvittiin täsmälleen oikea ajoitus taloudellisesti ja henkisesti. Lisäksi siihen tarvittiin tuhansia tunteja ajatustyötä, suunnittelua, yhteydenottoja ja luottamuksen rakentamista eri tekijöiden välillä.
Homma lähti liikkeelle jo vuosia sitten lisähuoneen tarpeesta. Meitä oli kuusi asukasta ja makuuhuoneita yksi liian vähän. Tilanne syksyllä 2020 oli se, että joko remontoisimme nykyisen asunnon suuremmaksi tai muuttaisimme suurempaan. Päädyimme siihen, ettei mikään remontti tai viemäreiden siirto voisi maksaa yhtä paljon kuin yli viisi huonetta ja keittiö pääkaupunkiseudulta. Meillä oli jo neliöiltään sellainen, piti vain rakentaa väliseinä ja vähän siirtää keittiötä. Noin niinkuin yksinkertaistettuna.

Päätimme samalla myös lisätiivistää lattian, seinien ja katon liitoskohtia, joissa oli ilmavuotoja, maalata seinät ja katot, vaihtaa kaikki pintamateriaalit ja uusia tietenkin se keittiö, joka rakennettaisiin täysin uuteen tilaan. Remontoitavaa oli yhteensä noin 45 neliömetriä ja se käsitti olohuone- ja ruokatila-alueen, johon sunniteltaisiin uusi keittiö sekä vanhan keittiön, johon tulisi kaivattu lisämakuuhuone.



Tarjousten pyytäminen käy työstä
Aloitimme homman vierailemalla paikallisessa K-Raudassa 5/2021. Olin lukenut, että heillä on Remonttimestari-palvelu, joka tarkoittaa, että itse ei tarvitse suunnilleen kuin maksella laskuja, koska ammattilaiset toimivat projektipäällikkönä huolehtien ihan kaikesta. Meille luvattiin alustava suunnitelmakin jo muutaman viikon päästä. Lopulta tämä oli ihan viimeinen paikka, josta suunnitelman ja tarjouksen saimme ja koko remontti oli siinä vaiheessa jo suunniteltu.
Tämän jälkeen kävimme Ikeassa, josta ei kuitenkinaan löytynyt tarvittavan muunneltavia mittoja hankalaan tilaan. Palvelu sinällään oli mutkatonta ja toimivaa. Lähetin tarjouspyyntöjä myös muutamaan muuhun keittiöfirmaan, joista toiseen palattiin, mutta melko hitaaasti vasta remontin ollessa pitkällä. Toiseen taas lähettelin sähköpostia ja melkein anelin tarjousta parikin kertaa, mutta eivät ikinä palanneet. Heillä oli ilmeisesti jo aivan tarpeeksi asiakkaita. Harmi sinällään, koska parhaat kaapinovet löytyivät sieltä.
Valittu keittiötoimittaja
Parhaiten ongelmiimme vastattiin Tammiston Keittiömaailmasta. Tosin siinä vaiheessa suunnitelmakin oli niin hioutunut, että tiesimme mitä halusimme. Heille taisin esitellä keittiösuunnitelman version nro 5. Myös urakoitsija oli jo tässä vaiheessa valittu. Keittiömyyjä kävi mittaamassa tulevan keittiön ja tilaus oli sisällä melko vaivattomasti. Osa kodinkoneista siirtyi vanhasta keittiöstä, mutta kaapin alle integroitavat pakastimet, liesituuletin, keittotaso ja hana tulivat keittiötoimittajalta.
Kävimme myöhemmin myymälässä valitsemassa Petrakeittiöiden sileän valkoisen oven, lippavetimet harjattuna teräksenä sekä katinkultamaisesti kimaltavat tummat laminaattitasot. Tai oikeastaan vallitsevasta pandemiatilanteesta johtuen alunperin valitsemaamme betonijäljitelmätasoa ei saatukaan, vaan vaihdoimme sen myöhemmin lennosta tähän toiseen, joka on kyllä kivempi, koska ensimmiseksi valitsemamme oli vähän sinertävä eikä siten paras mahdollinen. Toimitus saatiin sovittua sopivaan ajankohtaan 11/2021, jolloin kaikki pohjatyöt olisivat valmiina.
Urakoitsija
Keittiön pohjatyöt, putkien ja viemäreiden siirtämisen, huoneen rakentamisen vanhaan keittiöön, lattioiden, seinien ja kattojen saneerauksen ja kaikki muut tarpeelliset työt teki omalta kylältä löytynyt saneeraus Raitolehto Oy. Heidän työhönsä oltiin todella tyytyväisiä (ja tiedämme kuka meille tekee seuravaan saneerauksen eli kylpyhuone- ja saunaremontin). Ilman loistavaa saneerausalan ammattilaista olisimme olleet monta kertaa niin sanotusti kusessa. Tällainen suosittelu vähän arveluttaa, koska siinä saattaa käydä niin, ettei urakoitsijalla ole enää aikaa meidän tuleville remonteille 🙂
Remontti alkaa purkamisella
Remontti alkoi vanhan keittiön purkamisella 1.11.2021, reilu kuukausi ennen uuden keittiön toimitusta. Keittiön virkaa koko kuuden viikon remontin ajan toimitti kodinhoitohuone. Se vasta olikin mielenkiintoista aikaa: kuuden hengen perhe peseytyi, pesi pyykit ja ruokaili muutaman neliön tilassa.
Mutta selvittiin, läheisyys lämmitti, ja se olikin ehkä pienin paha koko remontissa. Lisäksi luvattiin perheen teineille epämukavuuden kompensaationa tilata joka viikonloppu ruokaa. Sillä mentiin ja melkein jo kyllästyttiin pizzaan ja kebabiin.




Muutama henkeä salpaava jännitysmomenttikin tuli saneerausvaiheessa vastaan, mutta niistä selvittiin. Rytmihäiriötä pukkasi, kun putkimies ryömi tuulettuvaan alapohjaan siirtämään viemäriä vanhasta keittiöstä uuteen, mutta viemäriä ei löytynytkään. Viemäri oli nostettu alapohjan sisään juuri siinä kohtaa.
Onneksi ammattilaiset keksivät hoidella timanttiporaajan paikalle ja viemäri siirtyi hieman toisesta kohtaa, mutta siirtyi kuitenkin. Vesiputket siirtyivät katonrajan kautta alas ja terassinoven levennetyn kynnyksen alta uuteen keittiöön.
Keittiön asennus
Kuten tiedetään on kaikilla keittiöfirmoilla erilaisia myynti- ja asiakaslupauksia mittava määrää. On laatutakuuta ja projektilupauksia, ja kaikki kuulostavat musiikilta korville siinä sopimusvaiheessa. Olin itse kuitenkin todella aktiivinen ja opettelin mahdolliset sudenkupat etukäteen: mm. tilaa aina tarkistusmittaus myyjältä, koska silloin myyjä on mitoista vastuussa ja kysy erilaiset skenaariot, mikäli toimitus viivästyy. Check.
Asennus sovittiin joulukuun ensimäiselle viikolle. Asentajan piti tulla keittiötehtaan mukaan maanantaina, mutta laittoikin viestiä että tulee vasta tiistaina, mutta että koko homma vaatii vain kolme päivää. Vannotin, että valmista tulee olla ennen perjantaille sovittua sähkömiestä. Ei mitään ongelmaa kuulemma.
No asentaja tuli, mutta ei saanut tehtyä kovinkaan paljon, koska ei osannut (!), osia puuttui tai ne olivat väärän mittaisia. Pahin kaikesta oli täydellinen mittavirhe keittiön ainoalla ehjällä seinällä eli myyjä oli sittenkin mitannut sen kymmenen senttiä liian pitkäksi.
Asentaja ei myöskään suostunut missään vaiheessa olemaan yhteydessä keittiömyyjään, vaan se jäi meille asiakkaille. Myyjää ei saatu kunnolla kiiinni eikä mikään tuntunut oikein edistyvän. Asentaja tuli joka päivä myöhemmin ja myöhemmin eikä hänen työhönsä kuulunut tämä, tuo eikä varsinkaan se.
Lopulta oma urakoitsijamme riensi paikalle, että saatiin mm. koloporalla tasopistorasioille reiät, astianpesukoneelle putkien reiät ja liesituuletin yhdistettyä hormiin. Vääränkokoisia kaappeja ja tasoja sekä puuttuvia valaistuksen osia tilattiin lisää, mutta toimitukseen menisi viikkoja. Jep jep. Saatiin kuitenkin keittiö jotenkin asuttavaan kuntoon jouluksi 2021.
Jälkitoimitus
Pyysimme jälkiasennukseen ehdottomasti eri asentajan ja Novart-tehdas onneksi kuuli toiveemme. Tehtaan oma asentaja saapui 1/2022 ja totesi, että keittiö oli hyvin puutteellisesti asennettu, suorastaan virheellisesti. Runkoja ei oltu kiinnitetty lainkaan seinään, mikä oli sinällään hyvä, koska asentaja joutui siirtäämään kaikkia kaappirivejä tason alla, koska ne oli asennettu väärään kohtaan eikä mm. roskiskaappi mahtunut aukeamaan ollenkaan kulmakaapin vetimen takia.
Listalla oli kymmeniä puutteita, jotka useimmat asentaja pystyi korjata, mutta pahin puute oli jälkitoimituksena tilattu liian syvä yläkaappi, joka toimitettiin jälleen väärän mittaisena. Tällä kertaa liian matalana. Tämän vuoksi myöskään led-valoja ei saatu asennettua, koska ne olisi pitänyt asentaa yläkaappien alle. Myös kaapinovia tilattiin uusiksi, koska eri asentajat olivat asentaneet vetimet eri korkeudelle.
Jälkitoimituksen jälkitoimitus
Jälkitoimituksen jälkitoimituksena 2/2022 saapui jälleen uusi jälkiasentaja. Tämä tehtaan asentaja oli niin ikään hyvin ammattitaitoinen ja pahoitteli kovasti tilannetta. Hän sai loputkin keittiöstä paikoilleen ja opasti meitä kertomaan tulevalle sähköasentajalle miten led-valot asennetaan. Keittiömaailma oli tässä välissä luvannut maksaa sähköasentajan lisäkäynnin aiemman käynnin ollessa turha, koska valaistusta ei saatu asennettua.
Mitä jäi käteen?
Käteen paljon pahaa mieltä. Olin remontin eri vaiheissa lähettänyt s-postia ja yrittänyt soittaa keittiömyyjälle sekä myymäläpäällikölle, mutta kukaan ei vastannut. Jouduin laiminlyömään omia töitäni, koska soittelin, kirjoittelin viestejä, keskustelin asentajien kanssa ja yritin organisoida koko hommaa, että remontti saataisiin maaliin.
Oli täysin hyväksymätöntä, että oma urakoitsijamme joutui laskuttamaan meitä tekemistään keittiöasentajan töistä, koska keittiöasentajan mukaan työt eivät kuuluneet hänelle. Keittiömaailmasta vastattiin vasta jälkikäteen, että kyllä olisi kuulunut. Se ei auttanut meitä akuutissa vaiheessa, koska ilman urakoitsijan tekemiä hommia ei putki- eikä sähköasentaja olisi päässyt ikinä tekemään töitään. Olisimme varmasti vieläkin ilman sähköjä, vesihanaa, viemäreitä, tiskikonetta ja liesituuletinta.
Itse keittiö
Olemme tosi tyytyväisiä itse keittiöön. Se olisikin ollut kamalaa, jos koko urakan jälkeen olisi vielä pettynyt ulkonäköön. Mutta toistaiseksi näyttää hyvältä ja toimii. Tila oli haastellinen, koska kaappitila väheni vanhaan keittiöön nähden ja esimerkiksi seinäkaappeja saatiin ikkunoiden takia vain yhdelle seinälle.
Mutta 90-luvun keittiöön nähden uusissa laatikoissa on kaikki hyvin esillä, laatikot ovat syviä ja ne sulkeutuvat niin ihanan hiljaisesti. Myös kattiloille on oma kulmakaappi ja puolikas apteekkarinkaappi uunin vieressä kätkee kaikki korkeat öljy- ja etikkapullot, muropaketit jne. Erittäin hyvä ratkaisu, suosittelen.
Täyskorkeaa pakastinkaappia ei jääkaapin viereen mahtunut, mutta näppärästi yhtä keittiösuunnitelman versiota hyväksikäyttäen suunnittelin kaksi puolikasta pakastinta integroituina kaappeihin saarekkeen tason alle. Toimii! En oikeastaan keksi mitään muutettavaa, koska jokainen kolo on tullut mietittyä etukäteen eikä vaihtoehtoja enää oikeastaan jäänyt.
Pintamateriaalit
Lattia on Lektar Indoor 34 vinyylilankkua sävyssä PV3303. Tosi kiva, ei punerra, kellerrä eikä ole harmaa. Kestää koiran, lapset ja roiskeet. Seinät on sävytetty Tikkurilan Laasti-sävyllä, joka oli pitkän tutkimisen tulos, koska harmaa on hankala. En pidä punertavasta, sinertävästä enkä vihertävästä harmaasta. Tämä sävy on täysi kymppi. Saattanen jaksaa kirjoitella materiaali- ja muista hankinnoista vielä erillisen kirjoituksen.


Reklamaatio
Maksamatta oli 500 euron ”pantti”, joka tuli maksaa jälkiasennuksen jälkeen, kunhan keittiö olisi täysin valmis. Tein Keittiömaailmaan virallisen reklamaation 5/2022 eli kasasin yhteen kaiken tapahtuneen ja ehdotin loppulaskun kuittaamista hyvityksenä. En suinkaan syyttänyt vain keittiömyyjää, koska mm. keittiön ensimmäinen asentaja oli tehtaan alihankkija ja täysin ammattitaidoton eikä hoitanut omaa työtään. Mutta myös myyjän tekemä mittavirhe kuitattiin ”olette varmaan siirtäneet seinää” -tyyppisellä mutinalla, josta jäi kyllä asiakkaana karvas maksu kurkkuun.
Perustelin vaatimukseni 500 euron hyvityksestä myös sillä, että Täyden palvelun Keittiömaailma -lupaus ei täyttynyt oikein miltään osin. Ikävintä on se, että asiakas kärsii aina tapahtuipa virhe missä tahansa kohtaa toimittajan ketjua ja puutteellinen asiakasviestintä pahentaa tilannetta. Reklamaatio hyväksyttiin, mikä oli vähintä mitä myyjä saattoi tehdä, koska kyse oli kuitenkin melko pienestä summasta asiakkaan vaivannäköön, harmiin ja omaan ajankäyttöön nähden.
Loppu hyvin eikä mennyt kuin melkein vuosi..! (Tämä lähinnä loppukaneettina ja huomioonotettavaksi kaikille teille muille keittiöremonttia suunnitteleville.)


