Nyt tulee tarina vanhan peräkärryn uudistamisesta. Tämä ei ehkä kosketa kovin monia, mutta itselle tämä oli onnistuminen.
Joku saattaa haluta sijoittaa toista tuhatta euroa peräkärryyn, joka suurimman ajan seisoo pihalla. Minä en. Meillä on pieni peräkärry 90-luvulta, jonka äitini lahjoitti melko huonokuntoisena ehkä kymmenen vuotta sitten saatesanoin: se pohja kannattaa varmaan kohta jo korjata…
Koska kärryllä on kuskattu melko kevyttä tavaraa on pohjan korjaaminen vaan aina jäänyt. Jo pari kesää sitten etsiskelin valmiiksi leikattuja peräkärryn pohjavanereita, mutta ne maksoivat useita satoja. Huomasin, että ylipäätään pohjavaneri (filmivaneri) oli järkyttävän kallista. Eikä meillä ollut tasosirkkeliä, jolla levyn olisi saanut itse leikattua oikean kokoiseksi. Tutkin myös vinkkejä miten työn voisi tehdä itse, mutta tuntui melko mahdottomalta ilman erilaisia työkaluja, joten taas homma unohtui.
Viime kesänä pohja alkoi kuitenkin näyttää lähinnä kreppipaperilta. Sitten pitikin yllättäen hakea mopoikään kasvaneelle teinille menopeli parinkymmenen kilometrin päästä. Myyjä opasti laittamaan mopon jalalle ja liinoilla kiinni. Näin tehtiin ja päästiin matkaan. Matka katkesi heti alkuunsa, kun mopon jalka rusahti peräkärryn pohjan läpi. Päästiin vähän useamman kuin kahden pysähdyksen taktiikalla pikkuteitä kotiin, mutta pohja oli aivan pakko uusia.
Hintavertailun ykkönen oli Sarokas, jossa filmivanerin hinta toimituskulujen jälkeenkin jäi paljon muita edullisemmaksi. Tilasin pohjan kokoon parhaiten sopivan 9 mm:n paksun filmivanerilevyn (1250 x 2500 mm). Nyt en enää muista meidän Muuli-peräkärryn mittoja, mutta molemmista sivuista piti sahata vain melko vähän eli hukkapaloja ei juurikaan jäänyt.
Sahaamisessa olikin hommaa: käsisahalla suoraan ja hiton pitkä matka. Mutta jaksettiin, kun vaihdettiin vuoroja ja päästettiin pari kirosanaa. Sitten irrotettiin vanha pohja, joka lähti parissa osassa repeillen ja tietenkin ilman popniittejä, jotka olivat niin ruosteessa, että jäivät runkoon kiinni.
Meni melko kauan saada hakattua vanhat popniitit metallirungon reijistä ulos. Siinä pääsi jälleen muutama kirosanaa, mutta saatiin melkein kaikki pois. Pari kinkkistä taisi jäädä lokasuojan alle.
Rungon reijät piti saada merkattua poraamista varten pohjavaneriin, joten nostettiin kahteen pekkaan kärry pystyyn. Toinen piti kärryä pystyssä ja toinen merkkasi pohjan kautta kynällä metallirungon reikien paikat vaneriin. Ei muuta kun kärry alas ja vaneria poraamaan. (Tosi asiassa aina pari reikää unohtui merkata niin, että painavaa kärryä nostettiin ja laskettiin vähän helvetin monta kertaa.)
Poraamisen jälkeen pohjavaneri laitetiin paikalleen ja huomattiin, että ei vitsit, vaikka kuinka tarkasti merkattiin, oli suurin osa reijistä aavistuksen väärissä kohdissa. Tässä vaiheessa pääsi muistaakseni jo useampi kirosana.
No, reijät saatiin suurennettua kaivertamalla niitä ristipääruuvarilla, koska heittoa ei ollut montaa milliä. Vanerilevyn reijät saatiin näin sen verran kohdilleen, että popniitit osuivat metallirungon reikiin. Popniittikoneen käyttö vaati vähän harjoittelua ja pari ensimmäistä meni pieleen. Itsehän toimin tässä kohtaa jo pelkästään työnjohdollisissa tehtäväissä, koska popniittihommat eivät kuulu vahvuuksiini. Lopuksi sahatut reunat sudittiin kyllästeellä, josko pohja kestäisi paremmin säänvaihteluita.
Melko kohtuuttoman ähkimisen jälkeen meillä oli vihdoin peräkärryssä uusi vahva pohjavaneri. Voittajafiilis, koska oli ”ihan ite” asennettu (tyylipisteitä ei jaeltu) ja kustannustehokkaasti (työtunteja ei hinnoiteltu).
VALKOISEN TALON TARINOITA 